Itseni laiminlyönti ja sen taustaa

Nyt pulppuaa pintaan äidin tapa toimia ja kuinka se on vaikuttanut minuun. Äitini on hyvin epävarma, vaikka sitä ei välttämättä aina näe. Kun hän puhuu asioista, puhetapa on jämäkkä. Sen takana on epävarmuus. Jämäkkyys johtuu siitä, ettei asioita kyseenalaistettaisiin. Kun olen kyseenalaistanut äidin sanomisia, hän on ollut pitkään hiljaa. Varmuus rapisee pois ja turhautuminen, pelko ja epävarmuus astuvat näyttämölle.

Tämän toimintatavan olen havainnut vasta aikuisena. Lapsena en uskaltanut asettua toiselle puolelle kuin äiti. En tiedä teinkö koskaan niin vai mistä opin toimintatavan.

Uusin oivallukseni on, että olen aistinut äitini ristiriitaisen toiminnan, josta olen ollut vihainen. En silti ole ymmärtänyt, mistä on kyse. Äitini on ohjannut meitä sellaisten asioiden, arvojen ja toimintatapojen ääreen, joita hän itsekään ei ole toteuttanut. En lapsena ymmärtänyt tätä. Ymmärsin vain, että minua hävettää toimia äitini käskemällä tavalla. Aikuisena minulle on noussut viha, kun en ole tehnyt asioita niin kuin olen halunnut, vaan toisten toiveita toteuttaen.  Tämä on peräisin äidin toimintatavoista.

Äiti ei luultavasti kuunnellut itseään, vaan jatkoi vanhemmiltaan oppimilla arvoilla. Hän yritti siirtää niitä meillekin. Minä herkkää lapsena aistin, että jotakin on pielessä. Tottelin, koska vanhemmat eivät olisi pystyneet ottamaan kapinointiani vastaa. He olivat liian heikkoja siihen. Voin kuitenkin pahoin, koska aistin kulissit.

Minulle on ollut tosi vaikeaa toimia vastoin vanhempien opetuksia. Olen kokenut syyllisyyttä siitä aikuisenakin siis AIKUISENAKIN. Vaikka välimatkaa on ollut satoja kilometrejä, joskus jopa tuhansia, silti vanhempien hyväksyntä on ollut minulle tärkeää. En ole halunnut pahoittaa vanhempien mieltä, mutta omani olen surutta voinut.

Tätä kirjoittaessani ymmärrän, että monesti olen soittanut äidilleni ongelmissani, koska haluan hänen hyväksynnän päätökselleni. Voi kauhistus omaa toimintatapaani. Se on suojannut minua lapsena, jotta selviän kotonani, mutta nyt en sitä enää tarvitse. Kiitos, mutta nyt on aika päästää tästä irti.

Huomaan myös monesti kaipaavani miehen hyväksyntää asioille. Taitaa olla samoja peruja. Jatkossa kiinnitä huomiota, jos etsin jonkun hyväksyntää. En enää tarvitse sitä. Minun ei enää tarvitse pelätä hylkäämistä. Jos tulen sen takia hylätyksi, sitten se on minulle parempi. Haluan, että minut hyväksytään tällaisena. Sellaisten on aika poistua elämästäni, jos en ole hyvä tällaisena.

Uusi ulottuvuus itseni kuuntelemisessa

Olen saanut uuden välineen tutustua itseeni paremmin. No jos rehellisiä ollaan, niin ei se uusi ole, mutta olen saanut siihen uuden syvyyden. Avaan sitä esimerkin kautta.

Mieheni kertoi häntä harmittaneen asian. En ymmärtänyt hänen pointtiaan, vaan halusin hänen avaavan asiaa enemmän. Hän ei osannut kysymyksiini vastata. Hän harmistui asiasta ja tokaisi, ettei ole asiaa analysoinut. Minä ainakin mielessäni tuskastuin, eikö hän tosiaankaan osaa vastata. Minä sanoin, etten voi ymmärtää asiaa, jos hän ei auta minua siinä. Olin mielestäni lempeä, mutta hän poistui paikalta.

Minun teki mieli selvittää asia ja halusin olla periksiantamaton. Sitten pysähdyin ja mietin, miksi minulle on tärkeää ratkaista asia. Koin riittämättömyyttä ja epäonnistumisen tunteita. En saanut miestäni tajuamaan pointtiani. Minä koin tilanteen myös hylkäämisenä, koska hän ei halunnut asiasta puhua. Koin lisäksi arvottomuutta, koska minun aitoa hyvyytäni ei arvosteta. En luota siihen, että tein parhaani ja jos mies ei arvosta sitä, ei minun tarvitse siitä ahdistua. Se on miehen ahdistusta ei minun. 

Minun ahdistus on se, että mies hylkää minut. Jos hän lopullisesti hylkää, sitten asioiden on parempi mennä niin. Tilanne vain nosti minussa menneisyyden hylkäämiskokemukset ja samanlaista pelkoa kuin tilanteet menneisyydessä ovat tehneet. Halusin pois itselleni vaikeasta hetkestä etsimällä ratkaisua. Löysin paremman vaihtoehdon.

Uudistettu välineeni on siis se, että jään kuuntelemaan kehoani, tunteitani ja ajatuksiani, mitä tilanne minussa herättää. Miksi haluan toimia niin kuin toimin? Mitä muistoja tilanne minussa herättää? Mitä tunteita tunnen? Miksi? Kysyn itseltäni myös kysymyksiä. 

Esimerkissäni tunsin hylkäämisen pelkoa, arvottomuutta, riittämättömyyttä ja epäonnistumisen tunteita. Enkö kelpaa tällaisena?  Enkö saa kiitosta hyvyydestäni? Eikö me löydetä yhteistä säveltä? Eikö tämäkään muutos minussa riitä asioiden ratkaisemiseen?

Tällaisessa tilanteessa voisin tarjota miehelleni sitä mitä hän tarvitsee. Yritin etsiä ratkaisua, mutta emme siinä onnistuneet. Ehkä halaus olisi voinut olla tilanteeseen sopiva. Tulla miestä vastaan, kun hän oli rohkea ja kertoi tarvitsemansa. Nyt vain keskityin omiin tarpeisiin ja ratkaisuun löytää pääsy ulos omasta ahdistuksesta. Halauksella olisimme voineet molemmat antaa lääkettä toistemme haavoihin.  

Hyvin asioiden hyväksyminen elämääni

Olen jo pitkään kaivannut elämääni hyviä asioita. Näen unissani paljon hyvää, mutta en vielä ole avannut porttia, jossa uskallan seurata sitä. Järkeni sanoo, että ansaitsen kaiken hyvän, mutta kehoni yrittää pitää minua tutussa ja "turvallisessa". Ajatukseni lukkiutuu tai kehoni jännittyy, kun kuuntelen kehoni mielipidettä asioihin. Kehoni ei anna minulle vahvistusta, että jokin asia on minulle hyväksi.

Odotan kovasti, että pystyisin luopumaan vanhasta ajattelu- ja toimintamallista. Olen mielestäni valmis, vaikka se jännittääkin. Silti vieläkin odottelen. Alan välillä turhautua ja jopa epäillä: "Ansaitsenko sittenkään hyvää?". Tiedän ansaitsevani, mutta pitkä ja kivinen tie meinaa viedä uskon. En silti anna periksi, koska suunta on kokoajan ollut parempaan päin. Pienetkin edistysaskeleet ovat antaneet elämääni paljon hyvää, joten iloitsen niistä.

Mieli toisinaan odottaa, että sitten kun sallin itselleni hyvän... Haluan elää hetkessä, mutta se on vaikeaa, koska näen tämän stepin tärkeänä. Uskon sen myötä saavani hymyn huulille, loistavani positiivisuutta, tekeväni ratkaisuja itseni parhaaksi ja elämäni muuttuvan omannäköiseksi. Toisaalta näitä asioita on tullut elämääni kokoajan lisää siispä voin nauttia niistä jo nyt. Voin nauttia pienistä edistymisistä ja elää hetkessä kuin odottaa tulevaa.