Erillisyydestä parisuhteessa

Olemme alkaneet puhua miehen kanssa enemmän ja avoimemmin. Miehen käytöksessä on merkkejä kasvusta ja muutoksesta. Illalla mies halusi tulla viereeni. Minusta se ei tuntunut hyvältä, koska ajattelin, etten halua seksiä. Mies yleensä lähestyy vain silloin. Koin ahdistavaksi, kun hän oli osin päälläni. Tunnustelin miltä minusta tuntuu ja haluanko asiasta sanoa hänelle. En sanonut. Mies siirtyi pian kauemmaksi. Kerroin silloin hänelle tuntojani. Siitä ja hyvä fiilis. Kerroin opettelevani asioita enkä halua vain loukata häntä.

Huomaan oppineeni, että pelkään sanoa asioita, jotta miehen ei tarvitse kohdata hänelle vaikeita fiiliksiä. Samalla joudun kohtaamaan miehen pahan olon, joka taas on minulle vaikeaa. Mitä ilmeisemmin vaikeat tunteet ilmaisevat minulle suhteen huonoa laatua, vaikka siitä ei olisikaan kyse. Minä olen vain sen siihen yhdistänyt ja silloin hätäännyn.

Olen alkanut ymmärtää ja hyväksyä, että suhde voi olla hyvä, vaikka emme olekaan samaa mieltä tai tunnemme "negatiivisia" tunteita. Minun ei tarvitse pelätä eroa, vaikka olo onkin huono. Perusturvallisuuden puute on ajanut vaikeissa tilanteissa turvattomuuden tunteeseen ja hätään. Nyt ymmärrän, että minä en tarvitse jatkuvasti toisen fyysistä läsnäoloa, vakuuttelua tai kauniita sanoja, jotta tiedän suhteen olevan vakaalla pohjalla. Voimme olla erillisiä, mutta samalla me <3

Rakkaus

Rakkaus on ilmeisesti heräämässä minussa. Näin tänään noin 2-vuotiaan downlapsen. Olin täynnä rakkautta katsellessani häntä ja hänen isäänsä. Minun olisi tehnyt mieli itkeä, mutten julkisella paikalla pystynyt heittäytymään. Tämä oli ensimmäinen voimakas kokemus rakkaudesta.

Katsoessani tänään myös muita lapsia näin paljon rakkautta. Haluaisin ottaa omat lapset syliini ja jakaa rakkauden tunteen heidän kanssaan. Koen suurta rakkautta heitä kohtaan. Tunne on hyvin vahva ja aito. Olen päässyt uudelle tasolle rakkauden maailmassa.

Käyskennellessäni tänään yksinäni kadulla kiinnitin huomiota myös rakastuneisiin pariskuntiin. En kokenut yhtävoimakasta rakastumisen tunnetta kuin lapsia katsellessa, mutta hyvää oloa, johon oli sekoittunut kaipuuta.

Tämä päivä on ollut täynnä rakkautta. Olen ollut rakkauden ympäröimänä, vaikkakin olen ollut vain välillisesti osallisena. Rakkautta olen kuitenkin tuntenut. Kun pääsen tänään kotiin, haluan itkeä rakkauden kaipuuta. Haluan päästää surun pois ja antaa todelliselle rakkaudelle tila.

Yksinäisyys

Käsittelyssäni on ollut yksinäisyys. Olen päässyt hyvin asiassa eteenpäin, koska nautin nykyään yksinolosta. Aiemmin en voinut olla hetkeäkään yksin ja nyt janoaa sitä. Nykyään voin olla yksin isossa porukassa kokematta yksinäisyyttä. Tämä on iso edistysaskel minulle. Kehoani kuunnellessa huomaan, etten silti ole täysin sujut yksinäisyyden kanssa, vaikka olen kokenut niin. Rintalastassa tunnen puristusta, jonka miellän suruksi. Kuunnellessani kehoa suru näyttäytyy yksinäisyyden kokemuksen kautta. En ole vielä käsitellyt koulukiusaamistani ja yksinäisyyden kokemuksia menneisyydestä. Minulla on aina ollut kavereita, mutten ole aiemmin kokenut olevani yksi heistä. Olen ollut perässäkulkija, joka ei uskalla sanoa mitään. Nämä tuntuvat rintalastassa. Olen näitä asioita pohtinut myös lapsien kautta. Yksi heistä mitä luultavammin kokee samoja fiiliksiä kuin minä olen kokenut. Ymmärtäessäni asian hänen kauttaan, minulle on auennut ovi käsitellä samaa asiaa myös omasta menneisyydestä. Puhdistavaa itkua en ole vielä itkenyt, mutta se odottaa minua nurkan takana :)

Hylkääminen ja avuntarve

Elämässä vastaan tulleet tilanteet ovat auenneet minulle kokoajan uudella tavalla. Olen nähnyt kanssakäymisen miehen kanssa toisin kuin aiemmin. Kun mies toimii tietyllä tavalla, en enää pohdi miehen käytöstä, vaan mitä hänen käytöksensä herättää minussa.

Mieheni on viettänyt omaa aikaa. Se on nostanut närkästyksen pintaan. Olen nyt ymmärtänyt, että koen mieheni hylkäävän minut. Olen vihainen, että hän jättää minut yksin. Kiukku nousee pintaan myös siitä, jos joudun hoitamaan lasten asioita pääosin yksin. Koen, etten saa tukea, vaan minun täytyy selvitä yksin.

Nämä tilanteet nostavat lapsuuden tilanteet ja tunteet pintaan. Olen vanhemmilleni vihaisia, että he hylkäsivät minut ja minun piti selvitä lapsena yksin. Mies on paljon apuna arjessa, joten kiukku häntä kohtaan on turha. Toki joissakin tilanteissa kaipaan enemmän tukea, mutta kiukun ja vihan taustalla on oikeasti vastaavat tunteet vanhempiani kohtaan.

Olen nyt paljon käsitellyt hylkäämiskokemuksiani ja pettymystä, etten ole saanut tarvitsemaani tukea lapsena. En ole voinut pyytää ihmisiltä aikuisena apua, koska en koe ansaitsevani sitä. Koen heikkoutta ja häpeää olla tarvitseva.

Huh, kuinka helpottavia oivalluksia. Auttaa paljon ymmärtää, miksi minun on vaikea pyytää apua ja ottaa sitä vastaan. Vaikeinta minulle on, jos joku tarjoaa apua pyytämättä. Epäilen hänen tarkoitusperiä, koska en ole lapsuudessa kokenut vilpitöntä auttamishalua. Haluan silloin osoittaa mieltäni enkä ota apua avosylin vastaan. Olen tosi kiitollinen, että pääsen työstämään todellisia asioita enkä pura mieheeni asioita,  jotka eivät hänelle kuulu.

Miehen pahasta olosta irrotautumista

Huomaan taas, kuinka minulla on paha olla, kun miehellä on paha olla. Otan hänen tunteet omikseni ja yritän ratkoa miehen ongelmia. Lähtökohta avuliaisuudelleni on luultavasti oma ahdistukseni. En kestä pahaa oloa. Toki haluan auttaa myös miestäni, mutta ahdistus estää antamasta tilaa miehelleni ja odottaa hänen avunpyyntöään.

En anna miehen kohdata itse omia tunteitaan ja etsiä hänelle itselleen sopivat ratkaisut. Haluan antaa hänelle ratkaisut, jotka minusta ovat parhaita. En voi tietää, mikä miehelleni on parasta, joten minun olisi kipuiltava itsekseni ja antaa miehen kipuilla omat kipunsa. Vaikeaa se tulee olemaan, koska en voi kontrolloida, mutta se on molempien parhaaksi. Siihen kun voisin luottaa ja uskoa selviytyväni elämäni eteen tuomiin haasteisiin. Tai tiedän selviytyväni, mutta vaikeissa tilanteissa sisäinen lapseni hätääntyy ja itseni kuuntelu ei onnistu. En pysty pelossa lohduttamaan sisäistä lastani, jolloin usko selviytymisestä jää järkitasolle. Olen silloin erittäin hädissään.

Tällä postauksella päästän irti näistä asioista. En ole vastuussa miehen hyvinvoinnista. Voin auttaa häntä omien resurssien mukaan, mutta hänen pyynnöstään. En lievittääkseni ahdistustani. Minun on itse käsiteltävä ahdistukseni vaikuttamatta miehen ratkaisuihin. Nyt sen teen. Muuten en pääse asian kanssa eteenpäin. Ehkäpä tätä kautta saan mielenrauhan toisten pahan olon sietämisessä. Siltä kun ei voi välttyä. En halua auttaa muita vääristä syistä. Silloin ei autettava eikä auttaja voi hyvin.

Vastuunottamista omasta hyvinvoinnista

Elämä on ollut melkoista menoa. Olemme kriiseilleet miehen kanssa paljon. Olen alkanut nähdä omaa toimintaa uusin silmin. Olen nähnyt, kuinka vastuuttomasti olen toiminut. Olen toivonut, että mies muuttuu, mutta en ole kantanut vastuuta teoistani.

Olen päättänyt tehdä kaikkeni voidakseni hyvin. Otan vastuun omasta hyvinvoinnistani. Olen yrittänyt välttää vastuunottamista, koska en ole siihen tottunut. Olen halunnut puoliskon, joka pitää minusta huolta ja hoivaa. En ole seisonut omilla jaloillani, vaan odottanut toisen muuttavan elämääni. Elämäni ei ole muuttunut ja siitä olen alkanut katkeroitua. En halua sitä. En halua siirtää vastuuta ja samalla valtaa toisille elämästäni. Haluan olla itsenäinen ja tehdä ratkaisut itse itseäni kuunnellen. Haluan myös kantaa vastuun omasta hyvin- ja pahoinvoinnista.

En ole osannut ymmärtää näitä asioita ja sitä, että minä voin vaikuttaa asioihin. Nyt haluan tunnistaa tarpeeni ja alkaa toteuttaa niitä, jotta minä ja perheeni voimme hyvin.