Olemme alkaneet puhua miehen kanssa enemmän ja avoimemmin. Miehen käytöksessä on merkkejä kasvusta ja muutoksesta. Illalla mies halusi tulla viereeni. Minusta se ei tuntunut hyvältä, koska ajattelin, etten halua seksiä. Mies yleensä lähestyy vain silloin. Koin ahdistavaksi, kun hän oli osin päälläni. Tunnustelin miltä minusta tuntuu ja haluanko asiasta sanoa hänelle. En sanonut. Mies siirtyi pian kauemmaksi. Kerroin silloin hänelle tuntojani. Siitä ja hyvä fiilis. Kerroin opettelevani asioita enkä halua vain loukata häntä.
Huomaan oppineeni, että pelkään sanoa asioita, jotta miehen ei tarvitse kohdata hänelle vaikeita fiiliksiä. Samalla joudun kohtaamaan miehen pahan olon, joka taas on minulle vaikeaa. Mitä ilmeisemmin vaikeat tunteet ilmaisevat minulle suhteen huonoa laatua, vaikka siitä ei olisikaan kyse. Minä olen vain sen siihen yhdistänyt ja silloin hätäännyn.
Olen alkanut ymmärtää ja hyväksyä, että suhde voi olla hyvä, vaikka emme olekaan samaa mieltä tai tunnemme "negatiivisia" tunteita. Minun ei tarvitse pelätä eroa, vaikka olo onkin huono. Perusturvallisuuden puute on ajanut vaikeissa tilanteissa turvattomuuden tunteeseen ja hätään. Nyt ymmärrän, että minä en tarvitse jatkuvasti toisen fyysistä läsnäoloa, vakuuttelua tai kauniita sanoja, jotta tiedän suhteen olevan vakaalla pohjalla. Voimme olla erillisiä, mutta samalla me <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti