Toive jonkun pitävän huolta minusta

Pintaan nousee taas uusia juttuja. Lasten kanssa ollessa minulle tulee suuri tarve olla "hoivattavana" ja toivon jonkun pitävän minusta huolta. En jaksaisi pitää lapsista huolta, koska haluaisin itse saada hoivaa ja hellyyttä. Toivon, ettei minun tarvitsisi pitää kaikesta itse huolta, vaan vaikka joku muu laittaisi minulle välillä ruokaa jne...

Tämä nostaa minussa surua omasta vaille jäämisestä lapsena ja kaipuuta jakaa jonkun kanssa arkea. En varsinaisesti toivo hänestä huolenpitäjää, mutta olisi ihanaa, jos joitakin asioita voisi jakaa jonkun kanssa. Tiedän pärjääväni yksin enkä varsinaisesti toivo ketään täyttämään, jos ei sisäisen lapsen toivetta lasketa mukaan. 

Koen tärkeäksi tiedostaa tämä asia, jotta en ota vierelleni ketään täyttämään sisäisen lapseni toivetta. Haluan aidon parisuhteen enkä lapsi-vanhempi-suhdetta. Olen kiitollinen, etten kiukutellut lapsille asiasta, vaan näin asian taakse. Voin olla myötätuntoisempi itseäni kohtaan ja samalla voin olla lapsille paremmin läsnä ja antaa heille tarvitsemaa.

Vaillejäämisen kohtaaminen parisuhteessa

Oivalluksia tulee oivallusten perään. Kevään aikana olen saanut kokea paljon kauniita asioita. Ne ovat herkistäneet minua. Osin pelkästä kauneudesta ja osin ne ovat peilanneet minulle sitä, mitä kaikkea olen jäänyt vaille.

Itkun takana on ollut surua siitä, että oma parisuhteeni ei ollut sellainen unelma kuin olisin sen halunnut olevan. Se oli pitkälle vastakkain olemista eikä kaunista ja hyvää mahtunut siihen paljoa. Suurin osa siitä kuoli aikaisessa vaiheessa. Herkistyn, kun kuulen muiden puhuvan kauniisti sekä menneestä suhteestaan että exästä.

Surua on noussut myös siitä, miten oma exäni puhuu suhteestamme ja minusta. On minullakin ollut paljon huonoja viboja häntä kohtaan, mutta näen erityisesti hänessä kauneutta toisin kuin suhteestamme kauneuden löytäminen on ollut haastavaa. Suren, ettei minusta puhuta kauniisti. En ole tehnyt asioita ilkeyttäni, vaan osaamattomuuttani ja ymmärtämättömyyttäni. Kaipuu saada hyväksyntää ja rakkautta sekä tarve tulla nähdyksi kauneuteni kautta nousee näiden peilien avulla.

Oivalsin myös sen, että suren, etten ollut exälleni rakas. Ei hän esimerkiksi yleensä ottanut minusta kuvia tai puhunut minulle kauniisti. Sisimpäni toivoo kauniita sanoja, tekoja ja kokemuksia muilta. Tiedän olevani tärkeä ilman niitäkin, mutta koen jääneeni niitä vaille koko elämän. Se nyt vain nousee tätä kautta. Olen toki saanut kiitos, kannustusta ja kauniita sanoja lapsena, mutta koin ne saaneeni siksi, että niin on kuulunut sanoa tai tehdä. Sillä ei ole varsinaisesti merkitystä, mikä on ollut asianlaita, vaan oma kokemukseni.

Vaikka tällä hetkllä tuntuu siltä, että haluaisin kohdata muutakin kuin surua tässä määrin, olen kiitollinen pääsystä omaa vaillejäämistä kohtaan. Se että voin päästää menneisyydestä irti, edellyttää näiden asioiden kohtaamista. Nämä vaillejäämiset nousevat erityisesti lasten kanssa, joten olen valmis tähän työhön. Haluan antaa lapsilleni kaiken sen, minkä he ansaitsevat. Vaikka tämä ei suoraan liity lapsiin, niin heihin se tulee heijastumaan.

Miehistä irtaantumisen vaikeus

Kirjoitin muutama postaus taaksepäin erillisyydestä suhteessa miehiin. Tänään minussa on noussut surua tähän liittyen. Olen nyt hyvin konkreettisella tasolla. Tänään eräs mies lähti aamulla vierestäni, mikä nosti minussa surua niin kuin monena muunakin aamuna aiemminkin. En pysty(nyt) kohtaamaan miestä kunnolla.

Tunnistettuani suruni, olisin halunnut paeta. Kenelle soittaisin? Mistä saan tukea ja apua? Päätin, että tämä on asia, joka minun tulee kohdata itse, vaikka yksinäisyys tai itsekseen selviäminen eivät tuntuneet hyviltä vaihtoehdoilta. Tiesin, että kun kohtaan sen, se menee ohi ja samalla oma voimani kasvaa. Rauhoituin tunteeni äärelle, mikä tuntui hyvälle ja sen ansioista kyyneleet virtasivat.

Kuuntelin, mistä suru on peräisin. Osa liittyy siihen, että hän ei ole minun. Vaikka en voi ketään omistaan, niin kaipaan kovasti parisuhdetta. Olisi ihanaa, jos tietäisin jonkun tulevan aina uudelleen ja uudelleen luokseni. Kaipaan tuttuutta ja pysyvyyttä, turvaa. Tällaiset tilanteet nostavat isäsuhteen kipukohdat pintaan, mikä tekee tilanteesta haastavamman. En käsittele vain tähän hetkeen liittyviä asioita, vaan myös menneisyyteen. Surua nostaa myös se, että minussa nousee pelkoja miesten kanssa. Miksi minun on työstettävä niin paljon ennen kuin saan hyvää? Enkö voi vaan saada enemmän hyvää elämään ilman kipua.

Minulla on kova halu kertoa miehelle tilanteesta tai olla häneen yhteydessä. Tiedän, että hän ymmärtää ja voisin keskustella hänen kanssaan. En sitä aio ainakaan nyt heti tehdä. Opettelen sietämään tilanteen nostamia tunteita, jos tämä ei mene ohi, sitten voin jutella. Haluan tässäkin harjoitella itsekseni seisomista.

Tämä oppikoulu on erityisen tärkeä minulle, koska eron jälkeen jokaisen miehen kanssa käy vastaavanlaisia asioita. Takerrun heihin kiinni ainakin mielen tasolla. Nyt ymmärrän koko ajan enemmän, mistä on kyse. Olen päässyt sen takana olevaam suruun käsiksi ja sen työstäminen jatkuu.

Antautuminen avulle

Miten kiitollinen olekaan siitä, mitä elämä on tuonut minulle viime aikoina. Elän koko ajan täydempää elämää, mikä tuntuu uskomattomalta. Joudun silti kasvokkain sen totuuden kanssa, että eheytymisprosessi on vielä kesken. Prosessi menee tällä hetkellä niin hurjaa vauhtia, että jaksamiseni vaihtelee hurjasti.

Tänään minulle tuli fiilis, että antaudun tälle kaikelle, mitä elämässä on. Olen antautunut pikkuhiljaa eri asioille, mutta nyt olisi halukas antautumaan lisää ja ennen kaikkea luottamaan, että asiat järjestyvät.

Olen opetellut itsenäisyyttä ja seisomista omilla jaloillani. Nyt minulle nousee mieleen, että olisi aika antautua tälle kaikelle ja ottaa tarvittava apu vastaan. On aika myöntää, missä oikeasti menen ja pyytää se apu, jota kulloinkin tarvitsen. Yksin en pärjää, joten miksi edes yrittää. Minun tapauksessa on kyse siitä, että otan avun oikeasta suunnasta enkä yritä takertua vääriin ihmisiin.

Kaikki tarvittava löytyy itsestä

Elämä on koskettanut minua paljon sen kauneudella. Olen liikuttunut, mitä pienemmissäkin asioista aina kyyneliin asti. Tänään oivalsin, että tällä hetkellä en pysty nauttimaan siitä samalla tavalla kuin hetkeä aiemmin. Koen, etten saa olla yksin onnellinen, vaan onnellisuus tulee toisen kautta.

Enää minulla ei ole samalla tavalla läheisiä ihmisiä ympärillä kuin aiemmin. Ei sellaisia tiiviitä ihmissuhteita. Hetkeä aiemmin tiiviisti ihmisten ympäröimänä kaikki tuntui kauniilta ja herkisti minut. Nyt yritän pitää kaiken herkkyyden sisällä. Jos päästäisin sen ulos, näkisin oman vahvuuteni ja onnellisuuteni olevan riippumaton muista. Sitä mitä oikeasti haluan, mutta se on tuntunut pelottavalta olenhan tottunut riippuvuussuhteisiin ja siihen, että tarvitsen muita.

Minussa nousee myös kiukkua siitä, että taas on monessa asiassa pärjättävä yksin. Stressaannun siitä. Kiukkuautomaatio-ohjaus kytkeytyy eikä ilolle, onnellisuudelle ja rakkaudelle ole tilaa. Yksin ei ole helppoa, mutta ei se aina voi olla kiukun syy. Minulla on lupa nauttia ja olla onnellinen myös yksin. Voin ja saan kokea olevani turvassa yksin. Minussa on kaikki se mitä tarvitsen, kunhan vain sallin nähdä, tuntea ja ottaa vastaan se. Tarvitsen toki muitakin, mutta oman voiman löytäminen on tärkeää, jotta voin aidosti liittyä muihin ihmisiin.

Huomaan nyt taas tekeväni työtä itsenäistymisen ja liittymisen välillä. Milloin liittyä ja minkälaisten ihmisten kanssa? Myönnän, että tarvitsen ihmisiä ja yleensä olen heihin silloin yhteydessä, kun tarvitsen. Kyse on siis riippuvuussuhteesta eikä tasa-arvoisesta suhteesta. Olen opetellut jo pidemmän aikaa olemaan omien tunteideni kanssa, mikä on auttanut paljon tässä asiassa, mutta opettelen nyt uudesta näkökulmasta: löytämään tarvitsemiani asioita itsestäni.

Toinen tässä nouseva asia on vastuu itsestä ja omasta elämästä. Oman voiman kautta voin tarjota itselleni sitä mitä kaipaan eikä minulla silloin ole tarve takertua muihin. Nämä siis kulkevat käsikädessä.