Tämä nostaa minussa surua omasta vaille jäämisestä lapsena ja kaipuuta jakaa jonkun kanssa arkea. En varsinaisesti toivo hänestä huolenpitäjää, mutta olisi ihanaa, jos joitakin asioita voisi jakaa jonkun kanssa. Tiedän pärjääväni yksin enkä varsinaisesti toivo ketään täyttämään, jos ei sisäisen lapsen toivetta lasketa mukaan.
Koen tärkeäksi tiedostaa tämä asia, jotta en ota vierelleni ketään täyttämään sisäisen lapseni toivetta. Haluan aidon parisuhteen enkä lapsi-vanhempi-suhdetta. Olen kiitollinen, etten kiukutellut lapsille asiasta, vaan näin asian taakse. Voin olla myötätuntoisempi itseäni kohtaan ja samalla voin olla lapsille paremmin läsnä ja antaa heille tarvitsemaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti