Ystävyyssuhteideni kehitystä

Ystävyyssuhteita olen jo pitkään pohtinut. Hylätyksi tulemisen jälkeen olen päässyt käsittelemään ystävyyssuhteita isompana kokonaisuutena. Edistymiseni on selvästi havaittavissa.

Lapsuudessa olin ihmissuhteissa antajan roolissa. Ei ollut mitään merkitystä, mitä halusin ja tarvitsin. Toteutin mahdollisimman hyvin "ystävieni" toiveita. Tukahdutin itseni täysin.

Varhaisaikuisuudessa aloin tuntea vihaa tarvitsijoita ja vaatijoita kohtaan. En halunnut asettua vain antajaksi, mutta en osannut tulkita vihan viestejä enkä ymmärtänyt voivani tehdä valintoja ystävyyssuhteissa. Jatkoin samalla tavalla, vaikka yritin välttää vaikeita tilanteita. Koska ystävystyminen ei ole minulle helppoa, tyydyin kuluttaviin ystävyyssuhteisiin.

Vihani on jatkanut voimistumistaan vaativia ihmisiä kohtaan ja nyt heidän kanssaan on ylitsepääsemätöntä olla. En pysty toimimaan vastoin itseäni. Olen alkanut ymmärtää, että ansaitsen vastavuoroisia ihmissuhteita enkä ole vain toteuttamassa toisten tarpeita.

Nyt olen siinä vaiheessa, että ystäväpiiriini olisi kiva saada avoimia, "tasapainoisia" ja positiivisuuteen taipuvaisia ihmisiä. Haluaisin tasavertaisia ihmissuhteita. Pidän silmiä auki, jos tapaan kiinnostavan ihmisen. Oivallukseni ovat sen verran tuoreita, että vielä ei ole löytynyt kuin yksi mahdollinen uusi ystävä. Hyvillä mielin eteenpäin.

Ystävyyssuhde ja menneisyyden haamut

Käydessäni opettavaista ihmissuhdetta läpi. Olen alkanut ymmärtää entistä enemmän, kuinka menneisyys vaikuttaa ihmissuhteissa. Se mitä taakkoja me kannamme, tuo vuorovaikutukseen lisämausteen. Taakkamme vaikuttavat kommunikointiin ja tekee siitä taitolajin.

Kun yritin kertoa ystävälleni suhteen ahdistavuudesta, hän ei ymmärtänyt, ettei hän ollut syypää. Ei se tarkoita, että hän toimisi täysin väärin, vaan menneisyyteni haamut toivat ahdistukseni mukanaan. Meidän suhde toi mieleen vaikeita tilanteita lapsuudestani. Yritin niitä avata, mutta hän ymmärsi asian toisin. En ollut oivaltanut asiaa niin hyvin, että olisin pystynyt hänelle kertomaan asian selkeästi.

Hylkääminen oli helpompi sietää, kun ymmärsin,  että hän ei kyennyt kohtaamaan omia haamujaan. Kyse ei ollut minun huonommuudestani,  vaan hänen repussaan olevista painolasteista. Virheitä minäkin tein, mutta yksipuolisella avoimuudella niitä ei korjata.

Ystäväni hylkäämisen myötä ymmärsin myös, kuinka ystävyyssuhteet toimivat. Ystävät tekevät virheitä, mutta ne on usein anteeksiannettavissa. Pitkässä ihmissuhteissa ei voida välttyä jonkinlaisilta erimielisyyksiltä, koska meillä on omat menneisyytemme, jotka vaikuttavat haluamattamme ihmissuhteisiin. Asioista ei tule peikkoja, jos rohkeasti uskallamme sanoa mielipiteemme ja tuoda tunteemme esille. On uskallettava avautua, keskustella vaikeitakin asioista ja otettava riski, että tulee hylätyksi. On oltava oma itsensä. Kun molemmat ovat valmiita pohtimaan omaa toimintaa joka kantilta ja myöntämään virheensä, on aito anteeksianto mahdollista.

Se oli siinä - hylkääminen tuli ja selvisin siitä

Paljon taas on tuloillaan ajatuksia ja oivalluksia, kunhan olisi tilaa niille. Tänään ymmärsin, että olen toivonut muiden kannattelevan minua. Aiemmin en avautunut kenellekään, koska häpeä olisi ollut liian suuri. Nyt olen avautunut, mutta olen toivonut toisten kannattelevan minua ja ongelmiani. En ole ottanut vastuuta, joka pitäisi ottaa.

Muut ovat ottaneet murheeni ja minut varjelukseen, joten minun ei ole edes tarvinnut kohdata ongelmiani... Kunnes minut hylättiin. Olen ennen hylkäämistä alkanut ottaa vastuulleni omia ongelmia. Päätin lähteä terapiaan. Nyt ymmärrän, että siten voin olla kuormittamatta liikaa läheisiäni.  En siis toivon mukaan enää haali lähelleni "terapeuttiystäviä".

Näen nyt yhteyden ystävääni. Hän on tottunut kannattelemaan muita ja hän kannatteli minuakin. Aloin irtaantumaan tästä suhteesta, koska aloin ahdistua asetelmaan. Halusin kantaa vastuun itse.  En halunnut itse kannatella muita enkä halunnut toisen kannattelevan minua. Kerroin havainnoistani ystävälleni. Tosin en osannut asiaa ilmaista näin. Ilmaisin asian lähinnä siten, että suhtemme ahdistaa minua. Hän päätti katkaista välit ilman minkäänlaista keskustelua. Olin avoin, turhankin avoin, mutta hän ei lähtenyt samalle tielle.

Fiilikseni on mahtava. Nyt ymmärrän, että ahdistuin etten pystynyt ottamaan vastuuta itsestäni hänen kanssaan. Kun aloin irtaantua ja yritin käydä vuoropuhelua,  hän jätti minut. Tein oikein. Hän ei ollut valmis kohtaamaan molemmille vaikeaa asiaa. Minä kohtasin ja sain, mitä etsin. Tämä oli viimeinen kannattelevan suhde elämässäni. Muut käsittelin jo ja meidän ihmissuhteet jatkuvat.  Siksi tämä on iso etappi minulle.

Hylätyksi tuleminen sattuu kovasti. Tuntuu pahalta, että olin oma itseni ongelmineni. Avauduin ja tulin loukatuksi. En ole syytön tilanteeseen. Odotukseni olivat lapselliset. Käyttäydyin tunteiden johdattelemana. Olin silti minä, heikkona, avoimena ja haavoittuvaisena. En tietenkään olisi saanut purkaa kaikkea pahaa oloani toiseen ihmiseen. Omasta mielestä pyrin silti rakentavaan keskusteluun. Kerroin mielipiteeni. Kerroin tulleeni loukatuksi,  kerroin eriävän mielipiteeni, kerroin toiveeni muutokseen. Kerroin myös hyvistä asioista, kiitin ja pyysin anteeksi. Hän ei juurikaan tarttunut vaikeisiin asioihin, vaan koki minut negatiivisena. Loppuvaiheessa en mielestäni ollut edes negatiivinen, vaan hain avoimuudella rajoja suhteellemme. Lopulta hän katkaisi välit negatiivisuuteni vuoksi.

Tekisi kovasti mieli kirjoittaa hänelle vielä, mutta en lähde siihen. Ei minun tarvitse enää. Ei minun tarvitse todistaa hänelle mitään. Ei minun tarvitse takertua häneen. Yritin etsiä meille sopivia rajoja, tein sen mitä koin parhaimmaksi. En voi toista pakottaa samaan. Olen lähes vapaa ystävyytemme aiheuttamasta kivusta. Sain sen, mitä tällä suhteella oli tarjottavana. Kohtasin hylkäämisen, kaiken sen avoimuuden, haavoittuvuuteni ja itseni alttiiksi laittaminen jälkeen.

Nyt tiedän, mitä haluan ihmissuhteilta: avoimuutta,  pilkettä silmäkulmassa -asennetta. Haluan keskustella syvällisiä,  mutta pinnallisiakin asioita pitää olla. Haluan, että kaikesta voi puhua. En silti halua muiden kannattelevan minua liikaa enkä kannattele toisia yli omien rajojen. Aion kuunnella itseäni.

Opin hänelta paljon hyvää. Opin, että olen rohkea, kun nostin kissan pöydälle. Opin, että hylkäämisestä selviää. Opin, että vain hyvää tarkoittavat ihmiset eivät välttämättä uskalla katsoa ikäviä asioita silmiin. Opin näkemään hyviä asioita ja nauttimaan niistä entistä enemmän. Opin myös kohtaamaan pelkojani. Opin olemaan entistä enemmän minä.

Kiitos näistä kokemuksista hänelle! Tästä on hyvä jatkaa elämästä nauttimista. Kaikkea hyvää hänelle ja voimia elämään!

Uni anteeksiannosta ystävääni kohtaan

Näin toissa yönä unta ystävästäni. Hän oli muuttamassa unessa ulkomaille. Tapasin hänet sattumalta ennen sitä hänen entisen kodin pihalla. En sattumalta sinne päätynyt, mutta tapaaminen ei ollut suunniteltua. Minulle ei selvinnyt, miksi sinne menin.

Unessa olin kovin surullinen. Itkin, kun kuulin, että hän on lähdössä. Anoin anteeksiantoa, mutta en vaatinut häntä jäämään. Hän halasi minua. Välillämme ei tapahtunut mitään muuta. Hyväksyin, että hän lähti. En vaatinut yhteydenpitoa tai mitään muutakaan. Minulle riitti halaus ja ilmeisesti saamani anteeksianto. Olo oli sen jälkeen seesteinen.

Olen kokeillut nyt muutamana iltana nukkumaan mennessä, että sanon antavani anteeksi tietyille ihmisille. Ehkä se on tuottanut tulosta. Vielä minun on vaikea olla ystävääni yhteydessä, joten en tiedä anteeksiannon täydellisyydestä. Osa syy voi toki olla se, että hän ei ottanut kantaa minun viestiini. Kiitti viestistä ja vetosi kiireeseen.

Uskon unen edistäneen anteeksiantoa, vaikka vielä jotain puuttuu. Olen iloinen myös siitä, että en unessa kerjännyt häntä jäämään, vaan tyydyn seesteisesti tilanteeseen.