Paljon taas on tuloillaan ajatuksia ja oivalluksia, kunhan olisi tilaa niille. Tänään ymmärsin, että olen toivonut muiden kannattelevan minua. Aiemmin en avautunut kenellekään, koska häpeä olisi ollut liian suuri. Nyt olen avautunut, mutta olen toivonut toisten kannattelevan minua ja ongelmiani. En ole ottanut vastuuta, joka pitäisi ottaa.
Muut ovat ottaneet murheeni ja minut varjelukseen, joten minun ei ole edes tarvinnut kohdata ongelmiani... Kunnes minut hylättiin. Olen ennen hylkäämistä alkanut ottaa vastuulleni omia ongelmia. Päätin lähteä terapiaan. Nyt ymmärrän, että siten voin olla kuormittamatta liikaa läheisiäni. En siis toivon mukaan enää haali lähelleni "terapeuttiystäviä".
Näen nyt yhteyden ystävääni. Hän on tottunut kannattelemaan muita ja hän kannatteli minuakin. Aloin irtaantumaan tästä suhteesta, koska aloin ahdistua asetelmaan. Halusin kantaa vastuun itse. En halunnut itse kannatella muita enkä halunnut toisen kannattelevan minua. Kerroin havainnoistani ystävälleni. Tosin en osannut asiaa ilmaista näin. Ilmaisin asian lähinnä siten, että suhtemme ahdistaa minua. Hän päätti katkaista välit ilman minkäänlaista keskustelua. Olin avoin, turhankin avoin, mutta hän ei lähtenyt samalle tielle.
Fiilikseni on mahtava. Nyt ymmärrän, että ahdistuin etten pystynyt ottamaan vastuuta itsestäni hänen kanssaan. Kun aloin irtaantua ja yritin käydä vuoropuhelua, hän jätti minut. Tein oikein. Hän ei ollut valmis kohtaamaan molemmille vaikeaa asiaa. Minä kohtasin ja sain, mitä etsin. Tämä oli viimeinen kannattelevan suhde elämässäni. Muut käsittelin jo ja meidän ihmissuhteet jatkuvat. Siksi tämä on iso etappi minulle.
Hylätyksi tuleminen sattuu kovasti. Tuntuu pahalta, että olin oma itseni ongelmineni. Avauduin ja tulin loukatuksi. En ole syytön tilanteeseen. Odotukseni olivat lapselliset. Käyttäydyin tunteiden johdattelemana. Olin silti minä, heikkona, avoimena ja haavoittuvaisena. En tietenkään olisi saanut purkaa kaikkea pahaa oloani toiseen ihmiseen. Omasta mielestä pyrin silti rakentavaan keskusteluun. Kerroin mielipiteeni. Kerroin tulleeni loukatuksi, kerroin eriävän mielipiteeni, kerroin toiveeni muutokseen. Kerroin myös hyvistä asioista, kiitin ja pyysin anteeksi. Hän ei juurikaan tarttunut vaikeisiin asioihin, vaan koki minut negatiivisena. Loppuvaiheessa en mielestäni ollut edes negatiivinen, vaan hain avoimuudella rajoja suhteellemme. Lopulta hän katkaisi välit negatiivisuuteni vuoksi.
Tekisi kovasti mieli kirjoittaa hänelle vielä, mutta en lähde siihen. Ei minun tarvitse enää. Ei minun tarvitse todistaa hänelle mitään. Ei minun tarvitse takertua häneen. Yritin etsiä meille sopivia rajoja, tein sen mitä koin parhaimmaksi. En voi toista pakottaa samaan. Olen lähes vapaa ystävyytemme aiheuttamasta kivusta. Sain sen, mitä tällä suhteella oli tarjottavana. Kohtasin hylkäämisen, kaiken sen avoimuuden, haavoittuvuuteni ja itseni alttiiksi laittaminen jälkeen.
Nyt tiedän, mitä haluan ihmissuhteilta: avoimuutta, pilkettä silmäkulmassa -asennetta. Haluan keskustella syvällisiä, mutta pinnallisiakin asioita pitää olla. Haluan, että kaikesta voi puhua. En silti halua muiden kannattelevan minua liikaa enkä kannattele toisia yli omien rajojen. Aion kuunnella itseäni.
Opin hänelta paljon hyvää. Opin, että olen rohkea, kun nostin kissan pöydälle. Opin, että hylkäämisestä selviää. Opin, että vain hyvää tarkoittavat ihmiset eivät välttämättä uskalla katsoa ikäviä asioita silmiin. Opin näkemään hyviä asioita ja nauttimaan niistä entistä enemmän. Opin myös kohtaamaan pelkojani. Opin olemaan entistä enemmän minä.
Kiitos näistä kokemuksista hänelle! Tästä on hyvä jatkaa elämästä nauttimista. Kaikkea hyvää hänelle ja voimia elämään!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti