Minä työskentelen nyt tunteiden kanssa tiivisti ja ennen kaikkea pelon kanssa. Huomasin asian, kun olin lähes hysteerinen lapsen sairastuttua. Pelkäsin pahinta, vaikka syytä ei siihen liiemmin ollut.
Pääsin pelkooni käsiksi, kun pysähdyin. Kuuntelin tunteitani, kehoani ja mieltäni. Näin, että kaiken takaa paljastui rakkaus. Pelko esti näkemästä, kuinka tärkeitä lapseni minulle ovat. Pelkäsin heille sattuvan jotakin, vaikka olisin voinut keskittyä rakastamiseen.
Tämä tapahtumasarja nosti minussa esiin taas jotakin uutta. Löysin uuden tason tunteissani. Lapseni osoitti minulle mieltään. Löi ja oli vihainen. Minä tunsin häntä kohtaan suurta rakkautta. Itkin tunnetta, jota koin häntä kohtaan. Minä en mennyt lapsen tasolle, vaan annoin rakkautta. Olin onnellinen, että olen löytänyt elämälle merkitystä, jota olen kaivannut.
Lapseni <3 Rakkaus <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti