Ero exästä oli vaikea, koska hänessä oli paljon piirteitä äidistäni. En ole koskaan pystynyt irtaantumaan äidistä, joten suhteesta irtaantuminen oli vaikeaa. Ehkä ero teki helpommaksi käydä asioita äidin kanssa läpi, koska olin uskaltanut hylätä äidinkaltaisen ihmisen. Minä olen mieltänyt äidin hyväksi ihmiseksi enkä siksi voinut jättää exää. Kuka jättää hyvän ihmisen? Totuus, jos niin voi edes sanoa on, että molemmat suhteet ovat olleet rakkaudettomia eli voivatko ne silloin olla aidosti hyviä?
Pystyin olemaan aikuinen, kun kerroin kokemuksistani äidilleni. Vaikka äiti reagoi miten, minun käytökseeni se ei vaikuttanut. Olin asiallinen eikä minun tarvinnut taantua äidin tasolle. Harmitti, ettei äiti pystynyt sanomaan mitään tai jos hän sanoi, paistoi katkeruus, viha, häpeä ja pelko läpi. Tässä yhteydessä näin oman kasvuni. En tarvinnut äidiltä mitään. Tärkeintä minulle oli ilmaista omat tunteeni ja kokemukseni. Halusin saada ulos sen, mitä olen kaikki nämä vuodet pitänyt sisälläni. En vielä purkanut sillä intensiteetillä, joka sisälläni on, mutta olin silti rohkea.
Käsittelemällä omia haavojani äitiin liittyen uskon sen auttavan suhteessani exään. Kun minulla ei ole vihaa äitiäni kohtaan eikä odotuksia häneltä, suhtautuminen exäänkin todennäköisesti muuttuu. Tällä hetkellä koen suurta hätää, jos hän löytää uuden ja hylkää minut lopullisesti. Mitä enemmän käsittelen suhdettani äitiini, sitä vähemmän ex on minulle peili äidistäni ja näen hänet silloin hänenä enkä heijastuksena äidistäni. Silloin exän uusi parisuhde ei tarkoittaisikaan minulle hylkäämistä äidistäni, vaan se olisi tunnetasolla neutraalimpi suhde.
Tuntuu hyvältä, että uskallan kohdata näitä asioita ja tunteita. Tiedän ja tunnen sen jo nyt vapauttavan minut menneisyyden taakoista ja antavan tilaa rakkaudelle. Sille oikealle yhteydelle, jota kipeästi kaipaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti