Haluan tällaisilla suhteilla saada sen, mitä jäin lapsena vaille. Tiedän, ettei se ole mahdollista, mutta siihen vain jotenkin ajaudun. Miksi? Sitä en tiedä. Minulla ei ole terveen parisuhteen tai edes muunlaisen ihmissuhteen mallia, joten toimin lapsuuden mallin mukaan. Yritän myös pitää toista lähellä, jotta tiedän paremmin, ettei hän vain ole hylkäämässä. Jos toinen on liian kaukana, pelkään itselleni siitä aiheutuvia tunteita.
Odotukseni läheisriippuvuussuhteissani on saada toiselta kaikki se, mitä tarvitsen. En olisi valmis itse antamaan mitään. Joskus annan, mutta teen sen lähinnä siksi, ettei toinen hylkää. En aina ole aidosti kiinnostunut antamaan. Tiedän, etten voi saada, jos vain imen toisesta kaiken. Tällaiset suhteet kuluttavat minuakin ja se osin lisää sitä, etten jaksa antaa toiselle mitään.
Läheisriippuvuussuhteissani asetun uhrin asemaan ja haluan kaiken. Minulla kun on niin rankkaa, että tarvitsen apua enkä voi auttaa muita tai kulkea rinnalla. Alan ymmärtää sen, että apu on haettava muualta ja ystävyys- ja parisuhteet ovat muuta varten.
Tasapainottelen näiden asioiden kanssa ennen kuin löydän hyvän parisuhteen ja lisää ihania ystävyyssuhteita. Olisi varmaan syytä miettiä millainen on minusta hyvä ihmis- ja parisuhde. Toivon ennen kaikkea yhteyttä ja yhteenkuuluvuuden tunnetta. Sitä että on tärkeä ja rakastettu. Yhteydenpito ei liikaa eikä etenkään liiallisuuksiin menevää tukemista, koska kadotan itseni. Juttelu on kivaa, mutta sopivasti myös tekemistä ainakin silloin, jos tapaa usein. Liiallinen syvällisyys ja vatvominenkaan ei ole hyväksi. Omien rajojen tunnistaminen näissä on ehdottoman tärkeää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti