Elämässäni on ollut paljon surua ja luopumista tämän vuoden aikana. Olen tästä johtuen herkässä tilassa. Alan itkeä pienistäkin asioista. Välillä pohdin, olenko huonossa kunnossa. En kuitenkaan sanoisi niinkään, vaan minulta alkaa muurit murtua. Enää minun ei tarvitse esittää mitään, joten voin olla oma itseni. Voin ja haluan olla ja näyttää myös heikkouteni. Tätä olen kaivannut. Saan olla minä.
Olen erityisen herkistynyt hyville asioille. Itken kun saan hellyyttä, rakkautta ja välittämistä osakseni. Uskallan murtua ja pyytää halausta. Olen myös sanonut ihmisille, kuinka tärkeitä he minulle ovat. Alan päästä asian ytimeen, lähemmäksi rakkautta, ihmisyyttä ja ennen kaikkea omaa pienuuttani.
Herkistyessäni hyvistä asioista itken sitä, kuinka niitä olen jäänyt vaille ja kuinka olenkaan elämääni niitä kaivannut. Itken myös sitä, että nyt minä saan sitä ja minä uskallan ottaa kaiken sen lämmön, rakkauden ja välittämisen vastaan.
Olen kiitollinen kivusta ja sen tuomasta sisäisestä muutoksestani. Sen myötä olen alkanut saada elämääni sisältöä, jota olen vuosia etsinyt. En halua enää palata kulisseihin, vaan nauttia tästä vapaudesta. Tunne on superia! Minä eheydyn, todellakin eheydyn!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti