Ai, että olen alkanut rakastaa yksinoloa. Olen pelännyt olla yksin, koska en ole uskaltanut kuulla sisintäni. Nyt siitä on tullut henkireikäni. Nautin itseni kanssa olemisesta äärettömän paljon.
Ero tilanteet eivät silti ole minulle helppoja. Pohdin tänään kuinka olen opetellut olemaan tunteessa, kun eroan rakkaimmistani. Ensimmäistä kertaa huomasin, että surusta huolimatta kestän tilanteen ja se menee ohi. Sitten pääsen nauttimaan olostani. Siitä että vietän laatuaikaa itseni kanssa.
Ollessani yksin pohdin aiemmin paljon käsittelemääni ihmissuhdetta. Mitä suhde minulle on opettanut? Huomaan käyneeni hänen kanssaan samoja asioita läpi kuin mieheni kanssa. Halusin jollakin tasolla itsenäistyä suhteessa. Kerroin, etten voi hyvin tässä tilanteessa. Haluan muutakin kuin keskustella syvällisiä. En osannut asiaa ilmaista rakentavasti. Lopulta riuhtasin itseni siitä irti. Sitten hän katkaisi välit. Lopulta otin pitkän etäisyyden häneen. Nyt taas etsin oikeaa läheisyyttä suhteessamme.
Elimme liian symbioottisesti, josta halusin pois. Halusin itsenäistyä. Halusin voida vaikuttaa asioihin enkä vain kulkea perässä. En osannut sitä keskustelua käydä, joten minulle ei jäänyt kuin vaihtoehdoksi kuin ottaa etäisyyttä. Nyt olen ollut valmis luomaan suhdetta hänen kanssaan. Olisin valmis tiiviimpää yhteydenpitoon. En ole sitä hänelle kertonut. Käyn sisäisiä taisteluja ollakko yhteydessä vai ei. En ole ollut.
Selvästikin hänen kanssaan olen opetellut etäisyyden ottamista ja läheisyyttä. Etäisyyden sain otettua. Nyt opettelen millaiseen läheisyyteen olemme valmiita. Sisäinen kamppailu johtunee osin siitä, että en halua takertua häneen. Haluan luoda ystävyyssuhteen, jossa olemme itsenäisiä. Opettelen asiaa.
Mielestäni ystävyyssuhteemme on samanlainen kuin parisuhteeni on nyt. Haen erillisyyttä, mutta samalla myös läheisyyttä. Haluan irtioton suhteesta ja samalla luoda läheisen parisuhteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti