Olen tehnyt elämäni vaikeimman ratkaisun ja päättänyt liittomme. Tein viimeisinä vuosina kaikkeni, ettei tähän olisi tarvinnut mennä, mutta se ei riittänyt. Asiat olivat jo liian huonolla tolalla.
Minun oli vaikea päästää irti, koska jouduin kohtaamaan epäonnistumisen ja riittämättömyyden fiilikset. Jouduin myös katsomaan peiliin ja kohtaamaan virheeni. Enää en voinut niitä paeta. Syyllisyys oli pahinta laatua vuosiin, koska olin paennut asioita pitkään ja tekoni kumuloituivat vuosien aikana. Koin olevani huono ihminen, kun näin pääsi käymään. Häpeä astui mukaan.
Eroa tein pitkään ja hitaasti. Päästin vähän kerrallaan irti. Lopulta tulin tulokseen, ettei yhteenpaluusta ole syytä unelmoida, vaan suuntaan elämässä eteenpäin. Tämä oli piste, jolloin vapauduin. Pahin ahdistus jäi taakse, koska tiesin mihin suuntaan elämässä jatkan. Kyseisenä päivänä koin suunnatonta helpotusta ja onnellisuutta. Mitä elämä nyt minulle tarjoaa?
Hyvän olon pisteen saavutettua koin syyllisyyttä. Saanko olla näin onnellinen nyt? Ex kärsii ja minä olen onnellinen. Lasten elämä menee mullin mallin ja minä iloitsen. Tiedän oikeuteni onneen, mutta ei hyvän olon kokeminen silti helppoa ole tässä tilanteessa. Opettelen asiaa, koska haluan iloita, jos oikeasti olen iloinen. En kuitenkaan pakene vaikeitakaan asioita, mutta haluan antaa tilan myös hyvälle.
Vaikka olen jonkinlaisen käännepisteen elämässäni nyt saavuttanut, niin elämä ei silti helpoksi muutu. En ole vielä työstänyt eroa loppuun eikä elämä ole löytänyt uusia uria, mutta ahdistus päätöksestä on poissa ja olen pystynyt vapautumaan hyville asioille.
Muuttokin tuntui yllättävän helpolta. Itku tuli, mutta en jäänyt tunteeseen kiinni. Se oli enemmänkin irtipäästämistä kuin tunteeseen kiinnijäämistä. Asuntoon jääminen tuntui hyvältä ja menneen taaksejättäminen odotettua helpommalta. Oloni vain vahvistui, että teen oikein.
En silti voi olla miettimättä kauanko erosta toipumiseen menee aikaa. Uskon käsitelleeni eroa ja suhdetta paljon jo nyt, joten osa työstä on tehty, mutta monia asioita tulee vielä vastaan ennen kuin olen oikeasti toipunut. Haluaisin toipua pian. En halua parisuhteeseen ennen kuin olen käynyt tämän kunnolla läpi. Silti kaipaan läheisyyttä ja hellyyttä.
Kaikesta luopuminen oli minulle vaikeinta tässä prosessissa, joten uskon pahimman olevan takana. Arjen raskaus tulee vastaan luultavasti syksyllä, kun todellinen arki alkaa ja olen yksin vastuussa lapsista. Se tuo uudet asiat käsittelyyn. Olen silti onnellisempi näin kuin edellisessä tilanteessa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti