Mua pelottaa aivan suunnattomasti. Hyvä, etten ole paniikissa. Kun pysähdyn itseni äärelle, tuntuu toisinaan paremmalta. Yhden pysähtymisen jälkeen olo oli hyvä, mutta sen jälkeen otetun puhelun aikana tunsin pelkoa. Yritin rauhoittua itseni äärelle taas, mutta se ei auttanut. Puristus ei hellittänyt.
Minulle alkoi valjeta, että pelkäsin päästää tästä ihmisestä irti. Tämä ihminen edustaa minulle rakkaudettomuutta, joten pelkäsin samalla päästää irti rakkaudettomasta elämästäni. Rauhoittelin kehoa kosketuksella ja kerroin sen olevan turvassa. Se auttoi. Onnistuin rentoutumaan. Kehoni rentoutui, kun ajattelin päästää irti rakkaudettomasta elämästäni. Rakkauden ottaminen elämään ei silti täysin onnistunut. Se pelotti minua. Keho jännittyi.
Olen saanut nyt paljon merkkejä siitä, että rakkaus on ihan juuri sydämessäni. Se ei ole kaukana. Haluan sen elämääni, mutta pelko pidättele vielä. Olen silloin mukavuusalueeni ulkopuolella, joten etenen maltillisesti.
Olen ymmärtänyt sairaudenpelon olevan yhteydessä rakkauteen. Jos rakastan itseäni ja elämä olisi rakkaudellista, pelolle tuskin olisi sijaa elämässäni. Pelko yrittää pitää minut poissa rakkaudesta. Se yrittää suojella minua pelottavalta rakkaudelta. Minä pysähdyn pelon äärelle, koska rakkaus on suurempi kuin mikään pelko. Olen päättänyt voittaa pelkoni ja ottaa rakkauden osaksi jokapäiväistä elämääni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti