Edellisen postauksen kirjoittamisen jälkeen tuli mieleen, että monessa luopumiseen liittyvässä taitaa minulla olla kyse aikuistumisesta ja vastuusta. Haluaisin olla lapsi, jota en koskaan saanut olla. Siksi minua ei ole kiinnosta"aikuisten" jutut, kuten ruoanlaitto. En tällä hetkellä osaa nimetä mitkä muut asiat ovat sellaisia. Pystyn paremmin miettimään asiaa niin päin, että pakenen vastuuta siitä syystä, että se tarkoittaa minulle aikuisuutta. Toivoisin muiden ottavan vastuun teoistani, jotta saisin olla lapsi. Vaikka kuinka muut ottavat tai ovat ottaneet vastuun, en silti ole kokenut olevani lapsi enkä voikaan kokea sitä.
Minun on hyväksyttävä mennyt ja muutettava tulevaisuus. Minun ei annettu lapsena olla lapsi, mutta asiaan ei voi enää palata. Voin omien lasten antaa olla lapsia. Sen verran pystyn vaikuttamaan asioihin. Omaan lapsuuteni on menetetty tältä osin. Nyt voin muuttaa sen, etten pakene enää vastuuta, vaan kannan asioista seuraukset. Voin vapauttaa itseäni elämään, kun menen asioihin, joissa olen vastuullinen.
Vastuunottoa olen alkanut viimeaikoina tehdä. En enää odota mieheni tekevän kaiken, vaan olen ottanut oma-aloitteisesti asioita työn alle. Tämä muutos on lähtenyt enemmänkin siitä, että mies ei saa kärsiä lapsuudestani eikä tällaista toimintatapaa hyväksy muutkaan, joten törmäisin samaan asiaan seuraavassakin parisuhteessa.
Nykyään en enää niin paljon valita asioista, vaan yritän saada niihin muutosta. Otan siis vastuun elämästäni. Jos se ei onnistu, niin sitten pitää sopeutua siihen. Huomaan miehessäni tätä piirrettä, joka minut saa ärtymään. Nyt ymmärrän, jos joku ärtyy minussa samasta piirteestä.
Olen iloinen, että palaset alkavat loksahtaa paikoilleen. Vastuuseen liittyy moni asia kohdallani, joten palapeli on tuskin vielä valmis, mutta työskentely helpottuu kokoajan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti