Päässä pyörii paljon jäsentymättömiä ajatuksia. En tiedä, mistä aloittaisin kirjoittamisen. Ajatukseni voi tiivistää hyvinvointiin. Päivä päivältä olen vakuuttuneempi siitä, että haluan panostaa hyvinvointiini. En vain ole löytänyt täysin paikkaani. Mieleni etsii sitä, mitä tarvitsen.
Olen pohtinut mm. sitä, että minun pitäisi olla entistä nöyrempi. Olen turhan suora ja jopa julma miestäni kohtaan. Jos hän huomauttaa minulle asiasta, minun on vaikea myöntää virhettäni. Minun on vaikea kohdata todellinen syyllisyyteni. En löydä sisäistä ääntäni, joka ilmaisisi minulle olevani väärässä. Jään epätietoisuuteen oikeasta tiestä.
Näen myös tarpeeni ilmaista, että toimin väärin, kun toimin vastoin omia ajatuksiani. Nyt olen paremmin saanut kiinni oikeasta ja väärästä, vaikka toisinaan se on vaikeaa.
Pohdin eräs päivä, että voisin jotenkin tulla vastaan miestäni kotitöissä. Ajattelin, että voisin ottaa jonkin asian vastuulleni. Miettiessäni asioita, minulle tuli itku. Tuntui pahalta, että olen omalla käytökselläni yrittänyt nostaa itseäni ylöspäin. Kaikista surullisin olin siitä, miksi olen tässä pisteessä. Minun ei tarvitsisi nostaa itseäni ylös eikä polkea miestäni alas, jos olisin saanut lapsena rakkautta, huolenpitoa ja läsnäoloa. Nyt omalla käytökselläni yritän suojata itseäni. Tämä käytös ei johda mihinkään, ei ainakaan rakkauteen, hellyyteen ja ihanaan parisuhteeseen. Nyt olisi paikka nöyrtyä ja myöntää virheensä. Olenhan niin tehnytkin, mutta nyt se tulisi sydämestä. Aikaisemmin toimin enemmän järjellä.
Virheiden myöntäminen tuntuu vain niin ylitsepääsemättömältä. Enkö joskus saisi olla rakastettava ja "täydellinen" itsenäni? Ainako pitää nöyrtyä. Milloin minulle tarjotaan hyvää?
Vaikka fiilikset ovat kiukkua, niin tiedän, että minun on tultava vastaan. Teen sen itselleni. Käy parisuhteessa kuinka vain, niin minun parhaastani tässä on kyse. Näin pääsen lähemmäksi sisintäni ja seuraavalla kerralla en välttämättä toimi samoin, vaan elämä helpottuu.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti