Vuosien pohdintojen jälkeen elämä on näyttäytynyt minulle toisenlaisena kuin aiemmin. Aiemmin en elänyt, koska pelkäsin elämän menevän liian nopeasti ohi. En halunnut tehdä mitään, koska päivät menisivät nopeasti. Hassua ajatella näin, mutta se oli elämääni.
Nyt näen elämän uusin silmin. Toki pelkoja edelleenkin on, mutta myös onnellisuutta, iloa ja rakkautta. Elämä tuntuu jännittävältä ja mielenkiintoiselta. Toki pelkään tekemiäni valintoja. Pelkään isoja vastoinkäymisiä. Pelkään eroa. Kaikesta huolimatta olen alkanut uskoa, että elämä kannattelee.
En näe enää elämää päivä päivältä samanlaisena, vaan entistä enemmän seikkailuna. Se antaa paljon. Välillä vastoinkäymisiä, mutta samalla paljon hyvää. Elämä antaa uskoa itseen, hyvään, rakkauteen ja onneen. Elämä antaa nautintoja, jos niitä on valmis ottamaan. Elämä ei ole vain voimavaroja kuluttavaa, selviytymistä ja sinnittelyä. Vaikka huonojakin hetkiä on, niin ne kasvattavat. Ne tekevät minusta entistä vanhvemman ja nöyremmän, entistä rohkeamman ja pelokkaamman. Tunneskaalani on pohdintojen myötä kasvanut ja voimistunut. Olen alkanut elämään. Tätä olen kaivannut, vaikka sisäisiä ristiriitoja tunnen entistä enemmän. Olen silti löytänyt enemmän rauhaa ja itseluottamusta.
Elämä muuttaa minua koko ajan. Viimeinen vuosi on ollut antoisa ja kasvattava. Tänään oli ihana huomata, että koin aitoa halua tukea miestäni. Antaa hänelle voimia kohdata vihansa. Koin minulla olevan rakkautta annettavaksi myös hänelle. En ehkä sitä vielä liiemmin tarjonnut, mutta oli ihana huomata, että minulla olisi rakkautta tarjottavaksi myös miehelle, eikä vain lapsille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti