Meillä oli eilen miehen kanssa hyvä keskustelu. Ei ollut kauhean pitkä aika siitä, kun käänsin keskustelun aina miehen heikkouksiin. Pahoitin aina miehen mielen. En koe olleeni yksin syyllinen tilanteeseen. Mieheni ei osannut käydä tällaisia keskusteluja. Hän näki itsensä vain pahana, vaikka siitä ei ollut kyse. Nyt pystymme paremmin käymään rakentavia keskusteluita, kuten eilen.
Mies sanoi minulle jotain, josta loukkaannuin. Miehen kommentissa ei ollut mitään pahaa. Koin vain, että minulta taas vaaditaan. Sanoin fiiliksistäni hänelle. Saimme puitua asian. Uskon tällaisen keskustelun edistävän kommunikointiamme ja miehen ymmärrystä. Hän on alkanut ymmärtää lapsuudessa opittujen toimintamallien vaikutuksesta nykyhetkeen. Reaktiot toisen ihmisen toimintaan tai sanoihin voivat siis olla peräisin vuosikymmenien takaa.
Keskusteluistamme jäi muutenkin hyvä mieli. Uskon mieheni haluun muuttua. Häpeä ja keinojen puuttuminen estävät kehittymistä. Syyt eivät sinällään vaikuta minuun. Olen enemmän kiinnostunut lopputuloksesta, mutta totta kai haluan tukea miestäni sen mitä kykenen. Uskon perheneuvolasta miehen saavan paremmat eväät itselleen.
Vaikka edelleen sanon siitä, ettei mies puhu asioista, niin pojot hänelle kehittymisestä. Hän on alkanut ottaa asioita puheeksi. Yleensä minä aloitan keskustelut, mutta sitten hän tuo uusia asioita keskusteluun. Uskon miehen toimivan opittujen mallien mukaan. Hän on tottunut olemaan poissa jaloista ja häiritsemästä muita. Siksi hän ei aloita keskusteluita, jos olen huonolla tuulella. Pitäisi kannustaa miestä tässä asiassa. Minulla on vastuu sanoa asiallisesti, jos ajankohta ei ole sopiva keskusteluille. Mies todennäköisesti pelkää, että torjun hänen aikeensa ja siksi hänen on helpompi olla omissa oloissa ja hiljaa. Täytyy sanoa, että aikaisempi käytökseni viesti miehelleni, että älä häiritse ja mene pois. Mies ei vielä usko minun muuttuneeni tai ei ole osannut muuttaa toimintaansa
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti