Ystävyyssuhdekipuilua

Tänään iski erittäin voimakas ahdistus. Olen tutustunut erääseen mukavaan ihmiseen. Olemme tavanneet joitakin kertoja. Hän ei ole ehdottanut tapaamisia, vain minä. Tämä hieman kirpaisee, mutta ei pahasti. Se mikä kirpaisee enemmän on, että hän on tutustunut myös toiseen ihmiseen samoihin aikoihin. Ei siinä mitään pahaa ole, mutta pelkään, ettei hänellä ole minulle aikaa.

Ajatukset ovat hassuja, koska nuo kuulostavat lasten ja teinien ajatuksilta. Sitä ne minun tapauksessani myös ovat. Olen lapsuudessani jostakin syystä väistynyt vastaavissa tilanteissa pois. En siis ole enää yrittänyt pitää tällaiseen ihmiseen yhteyttä. Olen varmaan kokenut velvollisuudeksi poistua toisten ystävyyden tieltä. MIKSI IHMEESSÄ? NII-IN. Ilman muuta he saavat olla ystäviä ja tuskin se meidän ystävyyteen vaikuttaa. Nyt kipuilen niin kuin lapsena. Minulla on ristiriita, haluan syvempää ystävyyttä, mutta pelkään hylkäämistä. Pelkään, etten kelpaa. Mitä sitten, vaikka en kelpaakaan? Todennäköisesti pelko on pahempi kuin itse hylkäämisen ja kelpaamattomuuden kohtaaminen.

Pahalta tuntuu se, että tästä mukavasta ihmisestä on myös toinen kiinnostunut. Miksi minusta ei kukaan ole kiinnostunut? En ihmettele, että hänen ystävyydestään on toinenkin kiinnostunut. Onhan hän mukava. Haluaisin myös olla mukava, josta "tasapainoiset" ihmiset ovat kiinnostuneita.

Tätä asiaa olen aiemminkin pyörittänyt, mutta en ole selkeästikään päässyt eteenpäin. Tilanne ei häiritse minua usein, mutta kun asia nousee pintaan, huomaan asian olevan vielä kovinkin kipeä.

Kun näen toisten olevan ystäviä, minun on vaikea olla heidän kanssaan. Syy tähän on se, ettenhän minä voi heihin tutustua paremmin. Mitä he ajattelevat, jos haluan tutustua vain toiseen. En halua heidän kokevan samaa kateutta kuin minä. En halua kohdata heidän pahaa mieltään. Tiedän tämän olevan hölmöä, mutta hallitseva ajatus minussa.

Olen huomannut, etteivät ihmiset ajattele minua, joten miksi yrittäisin olla hienotunteinen. Eivät he toisiaan omista. Se että yritän ajatella toisten tunteita kertoo enemmän omista ajatuksistani kuin heidän. Itse loukkaantuisin vastaavassa tilanteessa ja siksi minun on vaikea tehdä toiselle samaa. Näin on, vaikka kyse ei ole todellakaan mistään väärästä asiasta, vaan ihan luonnollisesta asiasta. Minun reaktioni ei ole sitä, mitä sen pitäisi olla, jos toiset haluavat tutustua toisiinsa.

1. Edellä mainitsemani tunteet tuovat pintaan yksinäisyyden. En oikeasti ole niin yksinäinen kuin välillä koen olevani. Pitäisi käsitellä sekä oma että vanhempieni yksinäisyys. Nyt huomaan kaipaavani kovasti seuraa, kun näitä asioita pohdin. Tällaisia ajatuksia tänään.