Ajatukset pyörivät taas kontrolloinnissa.
Viimepäivinä olen huomannut, että kontrolloin itseäni enemmän kotona kuin muualla. Minun on helpompi olla oma itseni muualla kuin kotona. Myös muiden kanssa olen rennompi kuin mieheni. Nurinkurista. Yleensä se on toisinpäin. Jos olen muualla esim. ystävieni ja miehen kanssa, ajattelen, mitä mies ajattelee sanomisistani. En ajattele, mitä ystäväni ajattelee.
Mietin kuinka asiat olivat lapsuudessani. Pohdiskelujen pohjalta päädyin aika samaan ratkaisuun. Lapsuudessa minun ei ollut helppoa olla missään. Jännitin joka paikassa, mutta muualla uskalsin jonkin verran toimia vastoin vanhempien toiveita ja toteuttaa itseäni. Kotona olin ylipedantti eli kontrolloin. En siis uskaltanut olla minä. En uskaltanut heittäytyä, olla luova elää hetkessä. Olin järjestelmällinen, hallittu ja pelkäsin toimivani väärin. Huolestuin asioista etukäteen, jos joku menee pieleen tai en osaa toimia jossakin tilanteessa. Koin syyllisyyttä, jos toimin väärin tai ajattelin huonoja vaihtoehtoja tosissani. Kannoin suurta syyllisyyden taakkaa.
Kotona en kontrolloi materiaalista ympäristöä, vaan omia ajatuksiani ja käyttäytymistäni tai sitten haluaisin miehen toimivan tavallani. Lapsuudessa en voinut liiemmin hallita perhettäni, mutta nyt siihen pyrin. En halua, mutta kuten olen aikaisemmin kirjoittanut, niin en halua joutua alistetuksi. Nyt ikävä kyllä minä alistan.
Mieheni kanssa minun on vaikea puhua tunteista. Olen opetellut, mutta edelleenkin se on vaikeaa, koska mies ei ole tunneihminen. Hän on myös hallittu, kontrolloitu (paitsi vihaa ja suuttumusta ei kontrolloi) ja järjestelmällinen. Olen joidenkin ihmisten kanssa tosi avoin ja kerron hyvinkin henkilökohtaisia asioita, joten uskallusta on. Pelkään varmaan, miten mies osaa ottaa vastaan ajatukseni. Huolehdin etukäteen, jos hän joutuu kohtaamaan häpeää. Silloin minäkin joudun kohtaamaan häpeää, eikä se ole helppoa.
Mitä minun pitäisi tehdä? Tiedostaa suurimpia tilanteita, joissa kontrolloin itseäni liikaa. Esim. kun mies vihastuu tai on negatiivinen ja purkaa sen lapsiin. Silloin usein annan miehelle takaisin ja sanon, mitä hänen pitäisi tehdä. Jokin aika sitten kerroin lapsille, että isi on pahalla tuulella. Ehkä se hieman auttaa lapsia. Jostakin syystä olen unohtanut tämä. Voisin palata siihen taas. Kun mies vihastuu minulle nousee tunteet lapsuudesta, jolloin itse olin lasten asemassa. Tiedän mitä he joutuvat kokemaan, enkä halua heille samaa. Siksi hyökkään miestäni vastaan.
Voisin varmaan tuon edellisen yleistää. Voisin olla miehen kanssa joustavampi. Tulisin häntä asioissa vastaan. Tämä edellyttää, että mies kertoo nykyistä enemmän omia toiveitaan ja mielipiteitään.
Yleisellä tasolla voisin luopua kontrollista, kun tulee uusia tai vaikeita tilanteita. Nykyään välttelen niitä. Voisin laittaa itseni rohkeammin likoon. Tuollaisissa tilanteissa onnistuminen tuo mukavan fiiliksi, joten miksipä en ottaisi riskiä.
Muuta en oikeistaan keksi. Sinällään hyvä asia, etten kaikkea pyri kontrolloimaan. Lasten kanssa kontrolloin aiemmin enemmän. Nykyään osaan ottaa heidän kanssa rennommin. Toki vielä voi parantaa mm., kun uhmaikäinen saa kohtauksen eikä tottele. Muuten pärjään mielestäni suht hyvin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti