Arvottomuus, hätä ja turvattomuus

Pinnassa on taas miessuhteet, isäsuhde ja niistä nouseva arvottomuus. Olen ihmetellyt, miksi minun on vaikea hyväksyä miehille uusi kumppani. Oikeastaan järjestäen heillä on ollut ennen minua uusi seurustelusuhde. Se tekee kipeää. Miksi? En edes halua heitä takaisin. Järjellä haluan sallia heille hyvää, mutta tunnetasolla se tekee kipeää. Jotain tässä on opittavaa, koska tilanne toistuu monesti elämässä.

Oivalsin, että arvoni on ollut vahvasti kytköksissä miehiin. Arvottomuuteni korostuu, kun exilläni on uusi ja minä olen yksin. Olen kokenut lapsena, että en ole ollut yksin mitään, mutta isäni lapsena paljonkin. Olen ollut hänen jatkeensa ja siitä saanut kiitosta. Sinkkuna en saa hyvää mistään. Tämä ei tietenkään pidä paikkaansa, mutta tässä tilanteessa menneisyys nousee estradille.

Exäni seurustelee. Sain tai pystyin ensimmäistä kertaa tuntemaan, miltä minusta tuntuu se, että hän seurustelee. Tunnen hätää ja turvattomuutta yksin, kun en seurustele. Haluan paeta tilanteesta, kehollisesti minulla on paha olla. Se kontrasti, että olen arvoton ja toisella taas elämä hymyilee tulee näkyviin.

Tämä valaisee myös läheisriippuvuutta, jota minulla on. On helppo jäädä vääriin ihmisiin kiinni, ettei ole tarvinnut olla yksi. Olen voinut taitavasti välttää oman arvottomuuden kohtaamista. Siitä olen kiitollinen, että olen päättänyt kohdata tämän. En halua enää kantaa sitä mukanani. Tärkeintä tässä kohtaa on ollut uskallus tuntea kehollisesti tilanne