Miten pää voikin mennä näin sekaisin yhdestä ihmisestä. Ystäväni soiton jälkeen olen pohtinut, mitä haluan meiltä. Kyselin hänen toiveitaan, mutta saan ympäripyöreitä vastauksia. Ymmärrämme toisiamme eri tavalla kuin toinen tarkoittaa.
Ystäväni vetoaa vain tunteeseen, että näin pitää tehdä. Minulle ei aukea, mitä hän haluaa. En pysty määrittelemään, tuleeko ystävyydestä mitään. Olin käynyt luopumisprosessin ja nyt olen taas keskellä hämmentävää tilannetta.
Hetken pohdittuani minulle alkoi valjeta, että hänen toiveensa ystävyydestä kuuluvat terapiaan. Ystävyys voi olla syvää, mutta ei vain kasvuun keskittyvää. Ihmisellä voi olla tosi paha olla ja ystävät voivat auttaa, mutta tässä meni minun rajani.
Meillä tuntuu olevan erilaiset näkemykset ystävyydestä. Hän loukkaantui siitä, kun sanoi, etten halua sellaisia ystävyyssuhteita kuin hänellä on. Hänestä arvostelin hänen suhteitaan. Se ei ollut pointtini, vaan kertoa hänelle omista toiveistani. Hän ei sanonut omia toiveitaan ääneen, joten joudun tekemään päätökseni hänen puheiden perusteella.
Nyt oloni alkaa helpottaa. Olen oikeilla jäljillä. En tiedä olenko joutunut kannattelemaan omassa lapsuudessan vanhempiani, mutta en ole rajoja oppinut asettamaan. Nyt minulla ei ole enää vaihtoehtoja. Viimeinen rajani menee tässä. Tämän asian tämä suhde vielä pystyi tarjoamaan. Nyt jätän tämän asian taakseni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti