Voimallisesti astelen kohti omaa voimaa. Minä jään monessa asiassa itseni varaan eikä ole ketään kehen tukeutua. Pysähdyn sen äärelle. Se tuntuu, mutta siihen voin jäädä tutkimaan. Minussa herää kaikenlaisia ajatuksia ja tuntemuksia.
Surua herää siitä, että päästän vanhasta ja tutusta irti. Enää minulla ei ole niitä ihmisiä tukemassa, joihin olen tottunut. Kaipaan heitä kovasti, vaikka samalla tunnistan itsessäni voimaa ja ylpeyttä. Minä kykenen tähän ja kevyestikin. Minulla ei oikeastaan ole vaihtoehtoja, koska olen tehnyt sellaisia liikkeitä, että paluuta vanhaan ei ole.
Sisälläni tunnistan, että olen nyt valmis tähän. Tunnen kutkutusta siitä, mitä elämä mahtaakaan tuoda tullessaan. Tunnustelen luottamusta itseäni ja näiden asioiden kohdalla elämän kantamista. Olen luottavainen, että asiat alkavat muuttua ja minä selviän. En enää tarvitse muita ihmisiä täyttämään näitä tarpeita, vaan voin itse täyttää ne.
Elämässä alkaa olla monta asiaa, joissa olen melko itsenäinen tai ainakin pahin riippuvuus on jäänyt tai tällä hetkellä en sitä elämässäni vahvasti tunnista. Olen ylpeä itsestäni!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti