Tänään on hyvä päivä kohdata, kuinka kipeää ero edelleen tekee. Olen aiemmin kuvitellut, että olen siitä toipunut ihan ok. Toki kipeää se välillä tekee, mutta ajattelin olevani aikas selvillä vesillä. Luulin, että jotkut tilanteet, vaan on niitä, jotka nostavat surun pintaan. Havahdun siihen, että kiellän, kuinka kipeää se tekee edelleen.
En varsinaisesti halua palata menneisyyteen itseni vuoksi, koska se ei ollut rakkautta. Korkeintaan haluan hyvittää tekoni. Lasten takia myös haluaisin menneisyyteen, vaikka en tienkään sellaista perhettä heille haluaisi, mitä se oli. Haluaisin, ettei heidän tarvitse tuntea sitä kipua, mitä he nyt tuntevat. Se kipu nostaa minussa surua.
Koen tärkeäksi, että tiedostan asian ja myönnän tilanteen olevan nyt tämä. Minun ei tarvitse olla pidemmällä asian kanssa kuin olen. Mieli haluaa olla jo toipunut ja elämässä mennyt niin sanotusti eteenpäin. Olen kuitenkin oppinut, ettei asiat siten mene eteenpäin. Asiat on ensiksi kohdattava, jotta niitä ei sitten kanna koko elämäänsä mukana. Tuntuu helpottavalta, että minun ei tarvitse olla missään muualla kuin olen nyt. Saan surra surun ja olla tässä niin kauan kuin on tarve. En halua paeta, mutta en myöskään jäädä kiinni. Haluan asioiden virrata niin kuin ne haluavat virrata. Kiitollinen olo.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti