Eilen kirjoitin siitä, kuinka kaipaan läheisyyttä ja fyysistä ihmistä. Sama teema jatkuu, mutta nyt laajemmassa mittakaavassa. Kaipaan kovasti ihmisiä lähelle ja ennen kaikkea yhteyttä.
Muutoksia on tapahtunut ihmissuhteissani ja huomaan ihmisten kanssa olemisen helpottuvan kokoajan. Toisinaan olen hetkellisesti erittäin läsnä tilanteessa, mutta toistaiseksi vain hetkellisesti. Kadotan yhteyden etenkin silloin, kun itse olen äänessä. Usein yhteys on alussa ja sitten se menee poikki.
En jaksa enää tätä. Haluan yhteyden tietenkin itseeni ja samalla kokea sitä muiden kanssa. Kipulen, kuinka kovasti toivon tietyiltä ihmisiltä yhteyttä ja tietynlaista kontaktia. Kaipaan yleisesti fyysistä läheisyyttä, mutta myös sitä, että on hyvä olla. Saa olla sitä mitä on. Rakkautta. Toisinaan se on vain halausta, silitystä, kosketusta tai lohdutusta, turvaa.
Hajoan pirstaleiksi, kun tunnen tilanteeni nyt ja haluni ja tarpeeni ristiriidan. En vain kestä. Minulla on fyysisesti huono olo. Minä haluan jo muuta ja olen siihen valmis. Avaudun ottamaan vastaan hyvää muilta yhteyden, läsnäolon, rakkauden ja läheisyyden muodossa. Olen valmis kohtaamaan me kivut, joita vuorovaikutus muiden kanssa minussa nostaa. Olen kipuillut riittävästi yksin. Toiveeni on nyt heitetty tähtiin. Päästän irti ja annan asioiden tapahtua
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti