Minulla on noussut ajatuksia oman elämäni taitekohdasta. Uskon, että ratkaisemalla tähän aikaan liittyviä asioita, elämäni tulee muuttumaan. Olen ollut kolme, kun muutimme. Muutos oli perheellemme iso asia. Iso muutos oli erityisesti isälleni vaikea. Äitini on sanonut, että isästäni tuli muuton myötä pelokas. Äiti oli joutunut kannattelemaan perhettämme. Äitini, joka on pelokas niin kuin isäni.
Sanoin lapsena isäni jääneen toiselle paikkakunnalle asumaan. Lapsena uskoin aidosti siihen. Voin vain arvata, kuinka kauhea tilanne se on lapselle. Tuskin minulla koskaan erityisen turvallista syliä on ollut, mutta isän muuttuminen on mitä luultavammin ollut pienelle lapselle kauhea paikka.
En tiedä, mikä teki tilanteesta isälleni vaikean. Sekö ettei hän pystynyt kontrolloimaan asioita? Muutosko ylipäänsä? Nostiko muutto hänessä traumoja? Syytä en siis tiedä, mutta intuutioni sanoo ajan olleen minulle merkittävä.
Mitä isän pelokkuus on voinut tarkoittaa 3-vuotiaalle? 3-vuotiaalla voi olla vielä uhmaa. Uhmalla lapsi pyrkii itsenäistymään. Minulla ei ole varmaa tietoa, mutta uskoisin, ettei minulla ole ollut voimakasta uhmaa. Sitä luultavasti lievensi vanhempieni pelko. Olen tottunut olemaan kapinoimatta, jotta vanhemmat eivät voisi takiani vielä huonommin. Lapset haluavat olla lojaaleja vanhemmilleen. Ylipäänsä elämässäni on jäänyt itsenäistymisvaihe. Olen nähnyt vanhempieni haurauden ja uskon siksi olleeni näkymätön ja harmiton. Ehkä tilanne olisi ollut toinen, jos isoa muutos ei olisi ollut, kun täytin kolme.
Koska olen halunnut olla mahdollisimman harmiton, en luultavasti ole uskaltanut näyttää harmistumisiani ja pettymyksiäni. Olen aina niellyt kipuni, vaikka olin syliä vailla. Tilanne oli minulle vaikea, koska minulla ei ollut turvallista aikuista ympärillä. Jouduin kantamaan taakkaa, jota noin pieni ei olisi saanut yksin kantaa.
Olen joutunut sysäämään omat tarpeeni sivuun, jotta vanhempani eivät olisi romahtaneet. Huomaan itsessäni tätä samaa edelleenkin. Kun olen halunnut päättää parisuhteen, minun on ollut vaikea sietää toisen pahaa oloa. Nytkin on tuntunut pahalta, kun mies on voinut pahoin eropuheistani. Olen silti pyrkinyt pitämään etäisyyttä. Luultavasti haluni lohduttaa tulee lapsuuden peloistani ja toimintatavoista. En siihen ole kuitenkaan mennyt. Luultavasti olen aiemmin loukannut poikaystäviäni, jotta minä olisin lohduttajan roolissa. Tällöin olen omimmillani ja tämä sitoo minua toiseen ihmiseen.
Omien tarpeiden sysääminen näkyy tai ainakin aiemmin näkyi jokaikisessä asiassa. Aina muiden tarpeet menivät ohi. Aina aikataulutin menoni muiden tarpeiden mukaan. Tein asiat muiden kannalta edullisella tavalla. En mennyt vessaan, jos muiden olisi pitänyt odottaa minua. Sairasta, niin sairasta! Jos pistin omat tarpeeni muiden edelle, se jouhtui pelosta. En uskaltanut tehdä jotakin, jolloin saatoin kieltäytyä, mutta en aina silloinkaan.
Joudun jäsentelemään näitä asioita vielä, mutta hyviä uusia näkökulmia tuli tässäkin taas mietintään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti