Ahdistava olo. Näin paria kaveria, joista kummankaan kanssa ei synkkaa erityisen hyvin. Toisen kanssa ei tule paljon juttua ja toinen taas puhuu jatkuvasti. Jälkimmäinen kai muistuttaa minua jotenkin, vaikka en puhukaan taukoamatta.
Eniten minua ahdisti se, että olen tällaisen ihmisen kanssa tekemisissä. En monesti vuodessa, mutta riittävän usein. Joka kerta ahdistun. Hän aina mitätöi sanomiseni ja jättää minut ulkopuolelle, ei näkyvästi, mutta riittävästi. Olen todennut, että en tarvitse sellaista ihmistä ympärilleni, jonka kanssa joudun kilpailemaan huomiosta.
En aio täysin unohtaa tätä ihmistä, mutta en aio pistää paukkuja häneen. En ole tähänkään mennessä pistänyt ja nyt pistän entistä vähemmän. Näen häntä tietyssä porukassa joskus. Päätin, että voin lähteä porukasta pois, jos hänen läsnäolonsa ahdistaa. En tiedä ratkaisun järkevyydestä, mutta kaipa minun täytyy lopettaa pään hakkaaminen seinään. Voin tehdä asioita niin, että minulla on hyvä olla. Myöhemmin voin panostaa muihin asioihin. Nyt tehtäväni on löytää hyvä olo. Sen jälkeen tulevat muut asiat.
Tämän tapahtuman myötä varmistun siitä, että minun täytyy saada elämään uusia ihmisiä. Sellaisia ihmisiä, jotka antavat minulle jotakin. Silloin minulla on tilaa käsitellä edellä mainittuja ihmisiä eikä vain paeta tilanteesta. Silloin koen elämässäni olevan voimavaroja eikä vain vääränlaisia ihmisiä.
Kaikesta ahdistuksesta huolimatta vapauttavaa on huomata ahdistuksen syy ja päästää sellaiset ihmiset/syyt pois elämästäni. Surua toki tuo se, että näitä ihmisiä on elämässäni liikaa. Luopumalla niistä minulle tulee tilaa uusille, ihanille ihmisille. Ei auta kuin uskoa parempaan huomiseen. On otettava rohkea askel kohti minuutta, kohti "minunlaisia" ihmisiäni. Yksi ihminen minulla on mielessäni. Nyt pitäisi löytää rohkeus ehdottaa tapaamista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti