Lähestyn kokoajan jotain hyvin merkittävää asiaa elämässäni. Alan järjellä ymmärtää, miten isäni hylkääminen on vaikuttanut minuun. Toimintaani on ohjannut elämässäni hylkäämisen pelko. Olen aina toiminut niin, että olisin mahdollisimman harmiton muille. Kun olen miellyttänyt muita, minua harvemmin on hylätty. En toki ole ollut pidettykään, koska olen ollut näkymätön ja miellyttäjä eikä minun kanssani ole voinut keskustella.
Olen kohdannut hylkäämisen pelkoani muiden kanssa siten, että olen alkanut ottaa etäisyyttä ihmisiin, jotka ovat elämässäni vain siksi, että en ole uskaltanut kohdata hylkäämistä. Nyt nämä ihmiset eivät ole saaneet resursseja, koska haluan ne käyttää muualle.
Kun olen uskaltanut kohdata ystävieni ja sukulaisten hylkäämisen, olen lähestynyt samaa asiaa mieheni kanssa. Miehessäni ei ole mitään "yleisesti hyväksyttävää" syytä erota, ei väkivaltaa, pettämistä jne.. Hän ei ole suoranaisesti kohdellut minua huonosti. Se ettei mies ole näyttänyt tunteitaan ja rakkauttaan minua kohtaan, ei ole ollut riittävä syy eroon. Olen pelännyt mieheni hylkäämistä, koska se on lähimpänä isäni hylkäämistä. Olen kuitenkin kaivannut lämpöä ja pyytänyt sitä, mutta jäänyt silti vaille. Nyt alan ymmärtää, että minulla on oikeus niihin ja ennen kaikkea oikeus ottaa ero, jos en saa tukea, kannustusta ja rakkautta.
Minun ei enää tarvitse miellyttää ketään, jotta he eivät hylkäisi minua. Tästä syystä olen valmis kohtaamaan eron ja olen valmis avioeron ensimmäiseen vaiheeseen. Mieheni ei sitä haluaisi. Haluan kuunnella mieheni mielipidettä, joten voin joustaa asiassa. Ehdottoman takarajan eropohdinnoille kuitenkin haluan. Uskon, että mieheni näkee tilanteen vakavuuden. Uskon, että nyt teemme asioiden eteen jotakin. Ainoa asia, joka minua mietityttää on se, että mieheni saattaa vasta nyt tarttua asioihin, koska hän kokee pelkoa hylkäämisestä. Hänen on kohdattava pelkonsa, jotta suhteemme voi muodostua terveeksi ilman hylkäämisen pelkoa.
Olen usein kirjoittanut vatsani puristuksesta. Nyt ymmärrän sen viestivän sitä, että kontrolloin itseäni. En päästä kaikkea sitä ulos, joka sisältäni haluaa ulos. Kyseessä voi olla tunne, ajatus tai mielipide, jota en näytä muille, vaan yritän miellyttää muita. Yritän suojella toista, etten pahoita hänen mieltään. Suojelen itseäni, ettei hän hylkää minua. Yritän turvata itselleni rakkautta, jota en aidosti tällaisissa tilanteissa edes saa. Elän harhassa, joka vahingoittaa minua itseäni.
Koska kontrolloin itseäni joka ikisessä tilanteessa, en ole voinut olla "normaalisti" ja rentona koskaan. Aina olen sisimmässäni pelännyt hylkäämistä ja se näkyy jännittymisenä.
Nyt olen saanut hyvän otteen asiasta järjentasolla. Nyt pitäisi saada yhteys vielä tunteisiin. Uskaltaa kokea hylkääminen. Jostakin syystä koen tärkeäksi kirjoittaa ystävälleni tästä. Kirjoittaa, että koen ristiriitaa hänen kanssaan. Hän paljon puhuu siitä, että ihmiset ovat käymässä hänen elämässään. Minusta hän ei ole niin puhunut, mutta koen olevani hänen elämässään vain hänen peilinään. Hän kuuntelee huoliani eikä asiat siis ole yksipuolisia. Jostakin syystä minulla on fiilis, että sekin hän tekee vain siksi, että hän voi saada siitä jotakin. En halua enää olla vain toisia varten, vaikka itsekin saan paljon suhteestamme. Se tässä eniten harmittaa, jos hänen näkökulmastaan olen vain peilinä ja kehityksen mahdollistajana. Hän ei tässä tapauksessa olisi aidosti kiinnostunut minusta, vaan itsestään.
Luulen, että uskallukseni puhua avioerosta todellisena mahdollisuutena on ollut minulle hylkäämisen pelon kohtaamista. Uskallan sanoa sen miehelleni niin, että oikeasti tarkoitan sitä. Koska olen uskaltanut tehdä sen, minun ei välttämättä tarvitse toteuttaa sitä nyt, jos se miehestä tuntuu pahalle. En kuitenkaan pelkää kohdata sitä, jos asiat eivät muutu. Voin olla hyvä erosta huolimatta. Minun ei tarvitse menettää kasvoja sen takia. Minä voin jatkaa elämää, vaikka olisin eronnut.
Tunnen itseni taas vapaammaksi oivalluksien myötä. Koen samalla lämpöä miestäni kohtaan. Ymmärrän häntä ja pystyn antamaan hänelle aidosti jotain sellaista, mitä en ole aikaisemmin pystynyt. Uskon voivani antaa suhteellemme enemmän nyt kuin vihan vallassa, siitä huolimatta, mihin suhteemme lopulta tulee menemään <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti