Päivä ei alkanut parhaalla mahdollisella tavalla, mutta silti minulla on hyvä olla. Hetkellinen harmitus jäi vain hetkelliseksi. Enää en takertunut pahaan oloon, vaan annoin sen tulla ja mennä. Ymmärsin, että minulla on kaikki hyvin enkä halunnut jäädä siihen pieneen osaan kiinni, mikä oli huonosti.
Koen koko ajan enemmän ja enemmän hyvää oloa. Olen itseni kanssa enemmän sujut kuin aiemmin. Ystävyyssuhteet ovat edelleen minulle vaikeita. Haluaisin tutustua uusiin ihmisiin, mutta se on vaikeaa. En uskalla täysin olla minä, vaan kontrolloin itseäni. Itsensä kanssa sujut eivät ole kiinnostuneita minunlaisista ihmisistä, joten minun pitäisi olla aloitteellinen tällaisten ihmisten kanssa. Olen kaikesta huolimatta edistynyt paljon. En enää koe pahaa mieltä, jos olen isossa porukassa yksin. Tiedostan asian, mutta en silti voi pahoin. Vähän se kalvaa mieltä, mutta ei paljon.
Pohdin tänä aamuna myös suhdettani mieheeni. Se on elämässäni vaikein asia. Sanoisin, että meillä menee paremmin kuin aiemmin. Jokin meidän väliltä silti puuttuu. Ei me osoiteta rakkautta tai minkäänlaista lämpöä toisiamme kohtaan. Tiedän ansaitsevani parempaa, mutta en silti osaa lähteä. Osa minusta on tyytyväinen tilanteeseen ja jaksaa odottaa. Toinen osa tietää, että jotakin parempaa kuin tätä on muualla. Silti en uskalla lähteä. En ole ahdistunut asiasta, joten voin vielä odottaa ja fiilistellä.
Tiedän, että minun olisi tehtävä jotakin parisuhteen eteen, koska näin asiat eivät muutu. Odotan mieheltäni, jotakin merkkiä, että hän olisi kiinnostunut tekemään jotakin. Lopulta kumpikaan ei tee mitään.
Olimme muutama päivä sitten syömässä miehen kanssa kahdestaan. Olin surullinen, kun meillä ei ollut oikein mitään juteltavaa. Meillä ei ollut lämpöä. Meillä ei vain synkannut. Meillä ei ollut tylsää, olemmehan tottuneet olemaan toistemme kanssa tavan vuoksi. Mukavuus oli kaukana tästä illasta. Ilta oli vakava ilman vakavia aiheita. Tätä en halua, mutta en näe näitä syyksi eroon. Haluan elämään hauskuutta, lämpöä ja rakkautta, mutta en voi vain uskoa, että joudun etsimään niitä ehkä toisesta parisuhteesta.
Koen elämäni olevan aika mallillaan. Olen tutustunut itseeni ja löytänyt kadoksissa olevat intohimoni. Olen löytänyt lempeyttä, kunnioitusta, avoimuutta ja energisyyttä itsestäni. En vain löydä samoja asioita perheestäni ja ennen kaikkea miehestäni. Hän on nyt lasten kanssa toisessa huoneessa. Kuulen lasten ääniä, mutta en juurikaan mieheni. Kuulen kodissani tuskaa, huutoa, vihaa, turhautumista, kateutta, huostumista, mutta en kuule iloa, naurua, rakkautta, lempeyttä. Miehelläni on paha olla, mutta en voi ottaa niitä tunteita itselleni. Olen iloinen, etten lähde juurikaan mieheni tunteisiin enää. Pystyykö ja ennenkaikkea haluaako mieheni lähtemään minun junaani? Kokoajan karsin elämästäni ilon, avoimuuden, rakkauden, lämmön ja välittämisen tieltä pahaa oloa aiheuttavia asioita. Mihinkä suuntaan elämäni muuttuu?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti