Pelkään ottaa hyvää vastaan

Viha kolkuttelee taas. Olen vihainen siitä, että en koe saavani riittävästi asioihini apua ulkopuolelta. Kun mietin yhtä tilannetta, jossa pyysin apua, mutta minua ohjattiin muualle, nousi viha pintaan. Olen ärtynyt, että asiat etenevät hitaasti. Tietyllä tavalla ymmärrän, että tässä on monta liikkuvaa palaa ja monella solmulla oleva elämä. Asiat eivät siis ratkea heti.

Kiukkua nostaa se, että avun pyytäminen on ollut aina vaikeaa. Nyt se ei enää ole vaikeaa, mutta silti asiat eivät etene. Olenkin miettinyt, onko minulle edelleenkin vaikeaa ottaa apua vastaan. Pidänkö itse kiinni vaikeuksista? Enkö salli hyvän tulla elämääni? Olen asiaa pohtinut aiemminkin enkä ilmeisesti ole tässä asiassa kovinkaan edennyt. Joudun sanomaan, etten ainaan kovin radikaalisti ole päässyt tässä asiassa eteenpäin. Huomaan tämän siinä, että en osaa ottaa vastaan muiden tarjoamaa hyvää ja rakkautta. En siis pysty sallimaan sitä itselleni.

Turhautuminen tilanteeseeni nostaa vihaa itseäni kohtaan, mikä tuskin vie asioita eteenpäin. Palataan siis taas siihen, että kaipaan enemminkin rakkautta ja myötätuntoa. Tarvitsen hyviä asioita, koska se vie kohti hyvää. Viha ruokkii ongelmissa pysymistä.