Pääsiäisen jäljiltä on niin kuiviin imetty olo ja etenkin nyt tämä päivä oli rankka. Itkin tosi paljon ja syvältä. On tosi riipausevaa, kun tuntuu, että kaikki viedään nyt minulta ja kaikki vaikeat asiat tuodaan käsiteltäväksi. Tiedän näiden olevan vastauksia muutostoiveille, mutta vaikeaa silti on, kun korvaavia asioita ei ole näköpiirissä juuri näiden asioiden tiimoilta.
Minulle irtipäästäminen on vaikeaa ja se tekee tästä erityisen tuskallisen. Onneksi luopumiset ovat opettaneet, miten asiat menevät. Se helpottaa jonkin verran prosessin läpikäymistä. Kaikesta huolimatta tuntuu pahalta luopua tutusta ja turvallisesta. Jotkut asiat edelleenkin tuntuvat minusta hyviltä, mutta ne eivät palvele minua ja siksi on aika luopua. Itseni kuunteleminen ja parhaimpien asioiden salliminen itselleni vaatii vielä opettelua eikä se näkökulma tuo kaipaamaani lohtua riittävästi. Kun saan siitä enemmän kokemuksia, sekin helpottuu.
Kaikessa tässä on ristiriitansa. Kun käyn pahimpia asioita läpi, on vaikea välillä uskoa tämän olevan hyvä juttu. Tiedän, että lopulta saan sen, mitä olen kaivannut. Ei se silti helppoa ole, kun koko elämä myllätään sekaisin. Silti näen valoa, kun ajattelen saavani kertaheitolla itseni näköisen elämän. Uskallan hieman iloitakin, kun pahin tunnemyrsky ei ole päällä.
Kaiken tämän tunnemylläkän jälkeen ansaitsen todellakin kaiken hyvän, mitä tämä minulle tuo. Sitä en epäile yhtään. Kaipa tällä pyritään opettamaan sitä, että ansaitsen parasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti