Ollessani erään ihmisen kanssa tekemisissä huomaan hänen turhautumisensa moneen asiaa, joita sanon tai pyydän. Ymmärrän osin hänen turhautumisensa, koska olen joutunut kuormittamaan häntä tahtomattani.
Pystyn suhtautumaan yllättävänkin rennosti hänen sanomisiinsa. Ymmärrän sen tulevan hänen riittämättömyydestä ja meidän tarpeiden ristiriidoista. Tuntuu vain pahalta, että ympärillä on ihmisiä, jotka suhtautuvat minuun ja tarpeisiini noin, kun olen sairas.
Tämä tuntuu toistuvan kautta linjan elämässäni, että minun tarvitsevuuttani ei ole ymmärretty. En saanut minkäänlaista myötätuntoa exältä, vaikka olin kuinka sairas tai huonovointinen. Myös omien vanhempien kohdalla sama juttu. Olen järjestäen vetänyt puoleeni sellaisia ihmisiä, jotka eivät ole pystyneet olemaan myötätuntoisia toisia kohtaan. Eihän tämä ole ihme, kun olen sellaisessa ympäristössä kasvanut. Onneksi menneisyyttä ei tarvitse toistaa, joten voin muuttaa omaa toimintaani. Olemalla myötätuntoinen itseäni kohtaan vedän myös puoleeni myötätuntoisia ihmisiä.
Sain oivalluksen. Sairastumiset ovat minulle vaikeita. Olisiko taustalla kyse juuri myötätunnon puutteesta? Olen silloin erityisen tarvitseva ja myötätunnon tarpeessa. Koska olen jäänyt vaille, suuntaan vihani itseeni. Eihän muutkaan ole tarpeistani välittänyt, vaan he ovat suunnanneet turhautumisensa minuun.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti