En tiedä minne olimme menossa, mutta lapsuuden kotikaupungissa ajelimme autolla. En millään päässyt kääntymään takaisinpäin, kun olimme menossa väärään suuntaa. Lopulta ajoin entisen kodin vieressä olevalle kaupalle. Siellä oli lähes naapurissa asuvat serkkumme vanhempiensa kanssa. Ehkä muitakin sukulaisia oli. Autossa olin mielestäni äitini ja siskoni kanssa, mutta en ole varma. He eivät olleet kaupassa, joten en saanut vahvistusta.
Kauppa ei näyttänyt kaupalta, vaan kodilta. Koti ei muistuttanut kenenkään kotia, mutta eniten siinä oli piirteitä mummoni kodista. Pirtinpöytä oli yhteistä ja ehkä unessani oli tupakeittiö. Olin jäämässä sinne yöksi todennäköisesti esikoiseni kanssa. Meidän ei millään annettu olla siellä rauhassa nukkumassa. Aina joku oli tulossa huoneeseen, vaikka olimme jo sängyssä menossa nukkumaan.
Ennen kuin olimme menossa nukkumaan. Äidin sukulaiset istuivat pöydän ääressä. En muista mitä he juttelivat, koska en ollut pöydässä. Koin itseni ulkopuoliseksi, koska olin samassa tilassa, mutta silti poissa heidän keskusteluistaan. En osannut liittyä heihin eivätkä he huomanneet minua.
Uneni kotikaupungissa kertoi, kuinka eksyksissä olin. Eksyminen oli mielestäni henkistä. En tiennyt haluistani ja tarpeistani mitään. Eksyminen alkoi luultavasti jo tuolta tai jos ei vieläkin aikaisemmin oikeassa elämässä. Uneni kuvaa hyvin, että en tiedä, kuka olen ja minne olen matkalla. Se että äitini ja sisarukseni olivat yhtä eksyksissä, kertonee siitä, että me opimme mukautumaan isäni tahtoon ja hukuttamaan itsemme.
Kahvipöytäkeskustelu kertoo ulkopuolisuudestani sekä äidin sukulaisten kanssa, että muutenkin. En kuulu mihinkään. Olen yksin, vaikka ihmisiä on ympärillä. En osaa liittyä ryhmään tai keskusteluun, vaan jään statistiksi. Tuntuu pahalta. Tällaisissa tilanteissa tutkiskelen itseäni ja se vaikeuttaa keskusteluun mukaan pääsemiseen.
Nukkumaanmenoa kuvastaa sitä, kuinka minua ei kunnioitettu. Ei ollut väliä minun tarpeillani, vaan niitä häirittiin, jos siihen oli tarvetta. Päiväelämässä tuollaista ei todellisuudessa tapahtunut, mutta uneni kuvaa hyvin tarpeideni huomiotta jättämistä. Lapsuuden perheeni ei niitä kysellyt, huomannut tai kunnioittanut. Lapsuuteeni juuret johtavat, mikä on jo ollut tiedossa.
Tunteita en niin tarkkaan unesta muista. Toivottavasti en sotke jälkeenpäin syntyneitä tunteita uneen. Eksyminen tai sopivan kääntymispaikan etsiminen aiheutti stressiä. Pelkoa miten selviä, kun en heti löydä kääntymispaikkaa. En siis hallitsekaan tilannetta. Surua aiheutti muista erillään oleminen. Vihaa taas se, ettei kunnioitettu tarpeitani. Nämä kaikki tunteet pidin visusti sisälläni eli muut eivät niitä nähneet niin kuin ei oikeassakaan elämässä lapsena. Tämä saattaa selittää tunteiden latteuden unessa, joskaan tunteeni ei useinkaan ole unessani olleet voimakkaita.
Unea edeltävänä päivänä kävin vyöhyketerapiassa, jossa keskusteltiin monenlaisista asioistani. Oli puhetta siitä, että menneiden haamut pitäisi käsitellä. Tässä unessani nousi niitä asioita, jotka ovat olleet ja ovat edelleenkin ongelmiani.
Käsivarsia on puristanut viikon verran. Vyöhyketerapeutti sanoi sen liittyvän perimääni ja menneisyyteen. Ehkä unessa käsittelemäni asiat ovat syitä käsien puristukselle, koska sitä ei viime yönä ollut. Vatsa puolestaan oli kipeä. Nukuin yön levottomasti tästä johtuen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti