Hylkäämis- ja rakkauspohdinnat ovat nostaneet mieleeni häpeän. Poimin nyt satunnaisesti netistä häpeään liittyviä asioita, jos ne auttaisivat pohdinnoissani eteenpäin.
Häpeän juuret ovat lapsuudessa ja nuoruudessa. Vanhempien torjunta, syyllistävät sanat, hylätyksi tuleminen tai pelko hylkäämisestä, mitätöinti, vähättely, nöyryyttäminen ja nujeraminen muovaavat lapsen minäkuvaa. Tunne siitä, ettei ole vanhemmille riittävän tärkeä ja arvokas ja ettei pysty täyttämään vanhempien odotuksia synnyttää häpeää. Mitäpä tähän lisäämään. Monet asiat täyttyvät kohdallani.
Häpeä on reaktio hyväksyvän vastavuoroisuuden puutteesta. Minun lapsuudessani ei ollut vastavuoroisia ihmissuhteita. Olin antavanaosapuolena. Minä olin arvoton vanhemmilleni eli en saanut vastavuoroista kontaktia vanhempiini. Olin pakollinen paha.
Häpeään kuuluu houkutus identiteetin luovuttamiseen. Sen pyrkimyksenä on saavuttaa ristiriidattomuus toisen kanssa ja kelvata toiselle. Olen täysin luovuttanut identiteettini. Tällä kasvuprosessilla yritän löytää, kuka minä olen. Minulle ei ole edes rakentunut omaa identiteettiä tämän takia.
Häpeä halutaan piilottaa, koska häpeä on raskas ja vaikea kohdata. Minulle sopivia kohtia piilottaa häpeää: Suojamuuri, joka näkyy täydellisyyden, materian ja jatkuvana suoritusten tavoitteluna. Itsekriittisyys, jatkuva syyllisyyden tunne.
Häpeä altistaa työuupumukseen ja henkiseen väsymykseen. Masennukseen ja ahdistukseen. Läheisriippuvuuteen ja muihin riippuvuuksiin. Syömishäiriöihin. Lähes kaikki kuvaavat minua, vaikka ei olekaan diagnosoitu.
Kohtaamaton häpeä vaikuttaa seksuaalisuuteen tukahduttaen ja jarruttaen nautintoa. Jep, en uskalla heittäytyä. Helpompi kontrolloida kuin ottaa riski kivusta, joka heittäytyminen voi tuoda tullessaan.
Häpeän olemassaolosta muistuttaa se, miten reagoimme asioihin ja tapahtumiin. Jokin on koskettanut syvällä olevaa häpeän tunnetta, kun reagoimme epäolellisiin asioihin turhan voimakkaasti suuttumalla, loukkaantumalla tai tuntemalla itsemme hylätyksi tai torjutuksi. Nämä tilanteet auttavat tulemaan tietoiseksi omasta kohtaamattomasta häpeästä. Lukiessani tämän ymmärsin, miksi en pidä siitä, että ihmiset muuttavat tapaamisiamme. Koen silloin tulleeni torjutuksi ja koen häpeää, etten kelpaa.
Miten häpeästä voi vapautua?
Millaisia rooleja olen luonut?
Esitän heikompaa ja huonompää kuin olen, jotta voin vedota siihen, etten ole antanut kaikkeani. Otan herkästi auttajan roolin. Yritän siten toteuttaa toisen toiveita. Minun ei tarvitse pohtia omia tarpeitani. Olen myös miellyttäjä, jotta saisin hyväksyntää.
Minkä taakse suojaudun? Itsekriittisyyden, mustavalkoisen ajattelun tai suorittamisen taakse?
Kaikkien, mutta mustavalkoisesta ajattelusta olen luopunut hyvin. Olen kriittinen itseäni kohtaan siksi soimaan itseäni herkästi. Olen ollut kova suorittamaan. Siitä haluan päästä eroon ja lasten kanssa se on onnistunut, mutta edelleen käyn sisäistä taistelua asian kanssa.
Mitä pyrin piilottamaan?
Epätäydellisyyttäni, virheitäni, hylkäämisestä aiheutuvaa kipua, yksinäisyyttä, huonoja sosiaalisia taitoja, sisintäni, omia ajatuksiani, omia mielipiteitä, omia mieltymyksiä.
Häpeään paneutuessani näen tämän hetken ongelmani olevan häpeässä. Vihani taakse kätkeytyy paljon häpeää. Puran vihaani, koska en uskalla kohdata häpeääni. Olen vihainen, koska en saa olla oma itseni. Olen vihainen, koska olen oppinut kontrolloimaan itseäni. Olen vihainen, koska joudun käymään paljon tuskaa läpi vanhempien häpeän, vihan ja pelon takia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti