Minun on aiemmin ollut erittäin vaikea tutustua uusiin ihmisiin, koska en ole uskaltanut ottaa kontaktia ihmisiin. Jos olen kontaktia saanut, harvoin siitä on mitään syntynyt. Nyt huomaankin, että suurin osa ihmisistä ympärilläni ovat siinä toisen aloitteesta. Jos olen itse tehnyt aloitteen, harvoin siitä on ystävyyttä tullut.
Aiemmin jäin ihmettelemään, kun ihmiset saattoivat kertoa jotain hyvin henkilökohtaista minulle, miksi he minulle kertovat. Harvoin sellaista taphtui, mutta joskus. Nyt ymmärrän paremmin ihmetystäni. Silloin en ymmärtänyt, että he ehkä haluavat syvllisempää ihmissuhdetta tai purkaa pahaa oloaan. Jälkimmäiseen olin suostuvainen ja tähän tarkoitukseen kelpasinkin. Ensimmäiseen en uskaltanut lähteä, vaikka en sitä tajunnut. Vastavuoroisia suhteista ei muodostunut.
Viimeaikoina olen huomannut, että avoimuuteni myötä ihmiset ovat olleet hyvin avoimia myös minulle. Kun olen ensimmäistä kertaa jutellut tuntemattomien ihmisten kanssa, he ovat kertoneet mm. lapsensa kuolemasta ja synnytysvaurioista. Toki tällaiset ihmiset voivat kertoa herkästikin tällaisia asioita. Olen silti iloinen, että pääsen ihmisten kanssa keskustelemaan muutakin kuin "säästä". En koe enää olevani vain ihminen, jolle voi purkaa asioita. Koen suhteen vastavuoroiseksi. En luo kontaktia sellaisiin ihmisiin, jotka haluavat hyötyä vain minusta. Astun silloin askeleen taaksepäin ja katselen, josko muuta olisi tarjolla.
Vielä minulla on kynnys lähestyä ihmistä, jotta suhde muodostuisi ystävyyssuhteeksi. Tosin viimeisimmän vuoden aikana itsetutkiskelu on vienyt halun lähestyä ihmisiä. Toki ihmistä voisi tavata vain joitakin kertoja, mutta en ole halunnut lähteä sille linjalle. Olen prosessoinut asioita rauhassa ja antanut itselleni tilaa. Myöhemmin otan tilaa ystävyyssuhteille, kun olen päässyt itsestäni enemmän jyvälle. En halua tutustua ihmisiin vain täyttääkseni ihmissuhdekiintiön. Uskon, että kohta on aika uusille ihmissuhteille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti