Kaunis, rietas, onnellinen

Kuuntelin yksi päivä radiota, kun siellä soi Kaija Koon kaunis, rietas, onnellinen -biisi. En kuullut kuin lopun kappaleesta. Ajattelin, että tuohon täytyy palata. Tänään muistin sen ja kuuntelin sitä. Pysäyttävää oli erityisesti pätkääkään

"Sä alat vihdoin viimein käsittää
ettet sä tarvii lupaa keneltäkään
Oot liian kaunis häpeemään
Etkä voi yhtään mitään menettää
Joten anna mennä
Joten anna mennä"

Kappale on ihanan positiivinen, vaikka se nostattaa minussa paljon surua ja itkua. Tulen vihaiseksi, että olen ollut tällainen kuin olen ollut. Olen antanut muiden tallata minua. Olen yrittänyt miellyttää muita. Olen sivuuttanut kaikki omat tarpeeni. Näiden aiheuttamaa vihaa on ollut jo pitkään ja se on kohdistunut mieheeni. Nyt se kohdistuu minuun ja joskus vanhempiini. Vihan tilalle on tullut myös surua. Jyrättäväksi suostuminen on nostanut surua pintaan. Suru tulee siitä, että siirrän tätä kaikkea lapsiin. En ole pystynyt tarjoamaan heille tasapainoista varhaislapsuutta.

Ylle kirjoittamani pätkä kuvastaa sitä, että olen vihdoinkin ymmärtänyt, että minä voin vaikuttaa asioihin. En ole riippuvainen toisista. Minulla on oikeus omiin ratkaisuihin. Asioiden tekeminen omalla tavallani saattaa satuttaa toista, mutta en voi sivuutta joitakin tarpeitani mistään hinnasta. Minun on vaikea sietää toisen pahaa oloa, minkä takia olen sivuuttanut omat tarpeeni. En voi enää suostua siihen.

Se etten enää suostu toimimaan niin kuin olen toiminut, onkin aiheuttanut parisuhdekriisin. Se että käyn itsenäistymisprosessia, on miehelle uhka. Enää ei samat toimintatavat toimi, koska en suostu toimimaan niin kuin ennen. En myöskään hyväksy mieheltä samanlaista käytöstä. Tämä on miehelle loukkaus, koska hänhän näkee itsensä uhrina. Hän on ollut hyvä minua kohtaan ja minä olen käyttäytynyt huonosti.

Nyt olen alkanut etsiä hyvää muualta. Miehestä tuntuu pahalta, ettei hän sitä pysty tarjoamaan. Hänestä tuntuu myös pahalta, etten tarjoa hänelle hyvää, mutta muille tarjoan. Hän on selvästikin ahdistunut näistä. Hänelle nousee pelot pintaan. En anna niiden häiritä itseäni, koska ne eivät ole minun ongelmiani. Tällä hetkellä keskityn omiin ongelmiini. Haluaisin antaa miehelleni jotakin hyvää (vai haluanko? En tiedä), mutta se ei tule nyt luonnostaan, joten en yritä tehdä sitä väkisin.

Kaija Koon biisi antaa minulle voimaa mennä elämässä eteenpäin. Antaa voimia kuunnella itseäni. Siitä saan myös uskoa, että elämässä voi selvitä, vaikka ensiksi on syvällä pohjalla. Koen saavuttaneeni alimman mahdollisimman tason. Ero tietenkin voi olla vielä syvemmällä. Silti tuntuu, ettei yksittäinen asia enää alemmaksi voi viedä. Olenhan nyt kohdannut monta muuta vaikeaa asiaa. Vaikea sanoa ellei tilanteessa ole ollut.