Olen viimeisimmän vuoden aikana kohdannut näkyvimpiä elämääni hallitsevia pelkoja. Elämäni on muutoksen myötä muuttunut paljon. Jotenkin on päässyt unohtumaan, että pelkoja vielä olisi. On niitä, ne ovat vain erilaisia.
Edellisessä postauksessa kirjoitin pelostani kohdata itseäni. Siinä käsittelin aihetta enemmänkin päätöksenteossa. Olen huomannut, että pelkään kohdata itseäni myös lasten kautta. Se ei ole uutta, että jännitän uusia ihmiskohtaamisia. Se on minulle silti yllätys, että pelkään kohdata lapsiani. Olen huomannut, etten osaa olla läsnä heidän kanssaan. Tämä johtuu juuri siitä, että pelkään heittää kontrollini pois ja mennä tilanteen mukaan. Lasten kanssa ei voi olla liian suunnitelmallinen, mutta ollessa läsnä joutuisin luopumaan kontrollista vielä enemmän.
On surullista, että en uskalla kohdata itseäni lasten kanssa. Mistä johtuu pelkoni? Siitäkö että joudun kohtaamaan itsessäni mahdollisesti minulle vaikeita asioita? Siitäkö että pelkään kontrollin puutteen tuomaa turvaa? Siitäkö, että pelkään kipua, kun osoitan lapseni olevan tärkeitä? Siitäkö, että osoitan lapseni olevan minulle tärkeitä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti