Ajatukseni ovat tänään pyörineet hylkäämisissä. En selvästikään ole vieläkään saanut työstettyä isäni hylkäämisiä. Kuunnellessani musiikia ajatuksissa pyöri kaikki hylkäämiskokemukset, jotka vain tulivat mieleen. Niitä on liian monta. Itkin kovasti, sattui ajatella niitä.
Tunteita nostavia kappaleita ovat James Bluntin You are beautiful, Anna Abreun esittämänä Mä annan sut pois ja Veskun esittämä Armo. Nämä biisit nostavat käsittelyyn minulle vaikeita asioita.
Viikonlopun aikana pohtiessani itseäni ymmärrän hylkäämisen merkityksen elämääni entistä enemmän. Pelkään ennen kaikkea parisuhteen katkeamista, koska heijastan siihen isäsuhdettani. En kestäisi hylkäämistä, koska se rinnastuu isän hylkäämisiin, jotka ovat jossakin syvällä sisälläni vieläkin vaikuttamassa. Mieheni ei ole kuin isäni, mutta jostakin syystä kytken nämä tiukasti yhteen. Luultavasti siksi, ettei minun elämässäni ole monta läheistä miestä. Onhan mieheni lapsieni isä, joten ainakin sillä tavalla isyys yhdistää heitä.
Hylkäämiset vaikuttavat minuun siten, että ripustaudun usein ihmisiin ja kiinnyn tavaroihin. Haluan kovasti luoda hyviä ja pysyviä suhteita, mutta ne kääntyvät riippuvuudeksi. Ei muut halua sellaisen kanssa ihmissuhteeseen. Sitten koen hylkäämistä, kun kukaan ei kaipaa minua, ei soittele minulle tai osoita minun olevan tärkeä heille.
Siitä en vain aivan saa kiinni, miksi olen mieheni kanssa. Aluksi mieheni oli huomaavainen ja välittävä, mutta minä en ollut suhteessa samalla tavalla mukana. Halusin elää vielä omaa elämää, olinhan nuori. Jossakin vaiheessa mies ei enää antanut minulle sitä kaikkea, mitä oli antanut. Silti me molemmat olimme suhteessa. Miksi? Mies esim. tekee kotitöitä. Mieheni on luotettava ja kiltti. Minulla ei ollut syytä lähteä. En tiennyt, mitä on rakkaus. En tiennyt paremmasta, koska minulla ei ole ollut parempaa. En siis osannut kaivata muuta. Valitin kyllä hellyyden puutteesta, mutta luultavasti se ei ollut niin tärkeää. En ole nähnyt kotona mallia hellästä ja rakastavasta suhteesta. En ollut tottunut saamaan halauksia ja kosketuksia, joten osasin elää ilman niitä.
Hylkäämiset liittyvät myös luopumiseen, sitähän ne ovat kauniimmin sanottuna. Hylkäämiskokemukset tekevät minulle luopumisesta vaikean. Vaikka itse olisin aloitteentekijänä luopumisessa, se sattuu. En halua toisten kokevan sitä mitä olen itse kokenut. Vaikka luopumisessa olisi kyse tavarasta luopumisesta, sekin on minulle vaikeaa. Siinä luultavasti on enemmän kyse siitä, että menetän jotakin. En ajattele, että samalla saan jotakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti