Tunteet tuntuvat tällä hetkellä viiltävän syvältä. Ystäväni keho kertoo, että pakenen tunteitani. Voin pahoin, kun kehoa puristaa. Tiedostan kehoani ja tunteitani kokoajan paremmin ja edistyn huimaa vauhtia. Tietoisuuteeni tuli tärkeitä asioita viikonloppuna tähän liittyen.
Olen ihmetellyt, miksi minua ahdistaa ja puristaa näin kovasti. Elämässäni on tapahtunut iso positiivinen muutos ja koen, että se on merkkinä asioiden kääntämisestä parempaan. Mistä tämä turvattomuus johtuu, jos koen käännekohdan olevan tässä?
Ymmärrettyäni tunteideni patoamisen kehooni, näin yhteyden tähän positiiviseen asiaan. Minä en uskalla kohdata positiivisiakaan tunteita, joita koen. Oloni on sanoin kuvaamattoman ahdistava, koska tunteet ovat kropassani, vaikka ne haluavat tulla ilmaistuksi.
Kiukkuilin viikonloppuna lapsille paljon. Illalla lapset kaipasivat huomiota. Olin väsynyt enkä jaksanut sitä antaa. Kehoni taas ilmaisi pahaa oloaan, jolloin ymmärsin sisimpäni haluavan olla myötätuntoinen, kun taas ilmaisin ulospäin kiukkua ja turhautumista.
Rakkaus haluaa tulla voimallisesti ulos minusta. Vihdoinkin. Olen sitä odottanut, mutta nyt on annettava sille lupa olla ja näkyä. Vanhat mallit ja niihin liittyvät tunteet saavat joutaa romukoppaan. En tarvitse niitä enää tässä muodossa. Haluan olla ymmärtäväinen, myötätuntoinen, rakastava, lempeä, sydämellinen... Toivon näkeväni lasten käytöksestä, että he auttavat minua nyt tässä. Väistykööt viha ja kiukku rakkauden ja kaiken kauneuden tiedä ♥
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti