Olin surullinen, kun juttelin exän kanssa. Minua suretti, että en näe kaikkea hyvää, mitä hänessä on. Olen nähnyt paljon hänen heikkouksiaan ja antanut niille liian suuren tilan. Ne hyvät asiat, jotka olen nähnyt, ne ovat vain olleet. Olen pystynyt ne näkemään, mutta en antamaan niille sitä kuuluvaa arvoa. Jos sen olisin tehnyt, olisin joutunut kohtaamaan suruni. Suruni siitä, mitä minä jäin vaille. Samalla joudun näkemään myös äitisuhteessani saman. Sitä hyvää minä jäin vaille hänessä ja sitä minä olisin tarvinnut.
Olen alkanut nähdä miehissä ihanaa lempeyttä ja pehmeyttä, lämpöä ja rakkautta. Exästä en sitä ole nähnyt. Mietin syytä sille. En pystynyt kohtaamaan todellisia tarpeitani. Menin piiloon kuoren taakse. En ollut valmis ottamaan kaikkea sitä hyvää vastaan, jota olisin ehkä voinut saada. En sallinut itselleni hyvää, joten en voinut sitä myöskään nähdä.
Tänään minulle on nostettu tätä itselleni hyvän sallimista. Joissakin asioissa olen sen sallinut itselleni ja siihen suuntaan olen menossakin. Joissakin asioissa se vieläkin on vaikeaa, kuten lasten kanssa. Minussa nousee häpeä, kun ajattelen hyvää. Tämä syksy antaa mahdollisuuden muuttaa asia. Voin päästää häpeästä irti ja sallia itselleni kaikki se, mikä tekee hyvää minulle. Minun on aika päästää kokonaisvaltaisesti irti ajatuksesta, etten ansaitse hyvää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti