Turhautumista, turhautumista ja turhautumista. Olen oivaltanut taas asioita, jotka ovat olennaisia, mutta silti olen turhautunut. Miksi kehoni ei parane? Miksi en osaa päästää irti? Olen sitä toki oppinut ja haluaisin iloita siitä, mutta en pysty. Haluan olla täysin terve. Ilo ei toki ole esteenä paranemiselle, mutta askeleet ovat pieniä ja siksi vaikea iloita. Tiedän, että se olisi silti parempi vaihtoehto. Olen vain tottunut "negatiivisiin" tunteisiin. Olisi aika oppia päästämään niistä tarvittaessa irti ja antaa tila "positiivisille" tunteille.
Mistä pidän kiinni? Minun halutaan käsittelevän monta asiaa. Yksinolemiseen liittyvä turvattomuus on yksin asia. Olen ollut pitkän aikaa hyvin vähäisillä sosiaalisilla kontakteilla. Ne ovat peruuntunut järjestäen. Tämä nostaa minussa turvattomuutta. Tiedän turvan löytyvän itsestäni, mutta kuinka?!?!?!? Olen pitänyt itseäni "halauksessa". Olen sanonut, ettei ole mitään hätää. Olen kuunnellut kehoani. Olen silitelly sitä, mutta ei. Turvattomuus ja pelko on läsnä. Samoin unettomuus. Olen neuvoton. Haluaisin itkeä, mutta en uskalla, jos se kuuluu naapuriin.
Pidän kiinni peloista. En vain kohtaa niitä. Mitä sitten, jos naapuri kuulee. Minussa nousee viha, kun en pysty olemaan paljaana. Pidän peloista kiinni pakenemalla. Kuvittelin, etten tee sitä enää ainakaan usein. Sitä minä kuitenkin tee. En ole läsnä keholleni, syömiselleni, omille tunteilleni, väsymykselle, tekemiselle ylipäänsä jne... Turhauttaa!!! Olen päässä ja pakenen! En halua tätä, mutta muutos. Se ei ole tullut salaman iskulla.
Mistä pidän kiinni? En näytä kuka todella olen. Oma herkkä puoleni on piilossa. Kannattelen muita piilottamalla herkkyyttäni. Haluaisin oikeasti tulla nähdyksi tällaisena kuin olen, mutta jokin estää. Se, että olen oppinut patoamaan sisääni kaiken herkkyyden.
Olen tosin huomannut, että viikonlopun aikana olen ehkä alkanut tiedostaa omia tarpeitani paremmin. Sekin on jo eteenpäin. Menen oikeaan suuntaan ja se on iso linja, jos pystyn kuulemaan itseäni taas paremmin. Mielestäni se on irtipäästämistä, että pysty kuulemaan tarpeitani. Se ei onnistuisi ilman läsnäoloa.
Eilen en pystynyt keskittymään mihinkään. Päätin jättää tekemiseni sikseen ja palata siihen myöhemmin. Istuin ja olin läsnä. Sitä sekava oloni yritti kertoa minulle. Sen jälkeen sainkin tehtyä sen, mitä alunperin ajattelin tekeväni. Tein sitä liian pitkään, koska oloni muuttui taas sekavaksi. Tapahtuma kuitenkin kertoi minulle paljon ja ymmärrän, mihin suuntaan mennä. Sain voimaa ja uskoa kuunnella itseäni.
Mitä asioiden kiinnipitäminen palvelee? Voin pitää kiinni vihasta ja vääryydestä. Onhan se minulle tuttua. Lempeys ja myötätunto ovat uusia asioita ja sitä polkua seuraamalla uudet haasteet vastassa. Tuntematon ei luultavasti pelota minua niin paljon kuin vanhasta irtipäästäminen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti