Rajat ja rajattomuus

Lapsuudessa olen kokenut olevan tiukat rajat sen suhteen, mitä saan tehdä ja mitä en. En ole kokenut, että olisin voinut niistä neuvotella. Nyt olen havahtunut siihen, ettei elämässäni ole oikeastaan ollutkaan rajoja, ei ainakaan selkeitä. Minä olen aina joutunut aistimaan, missä menee rajat. Vanhempien ilmeestä näin tai yritin tulkita, onko käytökseni sallittua vai ei.

Koska minulle ei ole asetettu selkeitä rajoja, on ympärilläni ollut ihmisiä, jotka eivät niitä ole asettaneet. Heitä kohtaan olen ollut vaativa ja ottajan roolissa. Koen etten ole osannut heille antaa mitään. He eivät sitä ole osanneet myöskään vaatia. Silti olen jollakin tasolla kokenut syyllisyyttä omasta käytöksestä. Nyt olen ottanut näihin ihmisiin etäisyyttä, koska en halua olla ottaja. En myöskään koe sellaisia suhteita tasapainoisiksi, jossa joudun aistimaan toisten rajoja tai olen vain ottajana. Miksi olisin sellaisessa suhteessa, jossa minulla ei ole hyvä olla?

Ne jotka ovat asettaneet rajat, ovat aiheuttaneet minussa pelkoa. Minulla ei ole ollut mallia siitä, miten toimia, jos toiset huomauttavat minun ylittäneen heidän rajansa. En sitä halua tehdä ja siksi sitä väitellyt viimeiseen asti. Arvostan ja kunnioitan rajoja.

Tällä hetkellä elämässäni on mahdollista opetella rajoja. Elämääni on tullut ihmisiä, jotka asettavat rajat selkeästi. Aluksi se pelotti, mutta ymmärsin rajojen tuovan minulle turvaa. Minun ei tarvitse arvuutella mitään, koska tiedän selvästi, missä rajat menevät. 

Havahduin nyt siihen, että minä en osaa asettaa rajoja. En aina tunnista niitä tai sitten en uskalla niitä aina ilmaista. Vähättelen niitä. 

Olen saanut hyvää oppia siitä, missä menevät minun rajani ja rajojen asettaminen on helpottunut. Alan kuulostella omaa vointia ja sitä tekeekö joku asia minulle hyvää. Aiemmin tein päätöksiä esimerkiksi sen mukaan, menetänkö jotakin tärkeää, jos jätän jonkun asian välistä. Nyt kuulostelen itseäni. Heikkouteni on edelleenkin uusien tuttavuuksien kanssa. Yritän kuulostella heidän rajoja ja arvuutella missä ne menevät. Minä siis kannan vastuuta toisten rajoista enkä varsinaisesti omistani. Rajat ja toisten kannattelu kulkevat minulla käsikädessä. 

Lasten kanssa minulla on myös haasteita asettaa rajoja. Olen pelännyt kohdata lapsessa nousevaa pettymystä ja kiukkua. Olen liian lepsu. 

Rajat, rajattomuus, turvallisuus, toisten kannattelu ovat nyt löytyneet toisensa. Ymmärrän näiden yhteyden ja niiden puuttumisen itselleni. Haluan vahvemmin tunnistaa rajani ja asettaa ne julkisiksi, koska se tekee oman ja läheisteni olon paremmaksi.