Läheisriippuvuus on ollut isommista minua johdattaneista asioista elämässäni. Olen hakenut hyväksyntää uhraamaan itseäni, joten minun on ollut vaikea sanoa ei muille. En edes kuullut tarpeitani, jotta voisin paremmin palvella toisia.
Läheisriippuvuuden käsittely on edennyt siihen pisteeseen, että kuulen melko usein tarpeeni ja elän niiden mukaan. Osaan sanoa ei, jos minulla on tilaa kuunnella itseäni ja kuulen tarpeeni.
Olennainen osa tarpeideni kuuntelussa on oma aika ja tila. Kun minulla ei ole sitä ollut viimeaikoina, olen toiminut enemmän vastoin itseäni. Nyt minua muistutettiin tästä asiasta. Keho päätti pysäyttää minut. Ymmärsin heti viestin. En ole antanut itselleni riittävästi omaa aikaa ja lepoa.
Läheisriippuvuuden takana on pelko tulla hylätyksi. Huomaan, että naisten kanssa omien tarpeiden kuunteleminen ja ei sanominen on helpompaa kuin miesten. Tämä lienee yhteydessä isätraumaan. Minulla on syviä haavoja liittyen etäisyyteeni isäni kanssa. Miehiin mielelläni takerrun, koska toivon heiltä isältäni vaille jäänyttä huomiota.
Minulle on tarjoutunut tilaisuus opetella tätä asiaa. Olen tavannut erään ihmisen, jonka kanssa minulla on mahdollisuus opetella tätä asiaa. Se tuntuu mahtavalta. Otan jo nyt isoja harppauksia asiassa. Asian tiedostaminen on vienyt minua eteenpäin ja olen saanut luottamusta asian kanssa. Pelko hälvenee pikkuhiljaa. Minulle ratkaisevaa on ollut se, etten halua elää pahan olon kanssa, joka nousee itseni laiminlyönnistä. Olen valmis menemään tätäkin pelkoa kohti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti