Missä menee minun rajani ihmisen kanssa, joka haluaa kuunnella omaa sydän? Jos hän tekee oikeasti niin kuin sydän sanoo, hän kuuntelee itseään. Kuuntelemalla itseään joutuu tahtomattaankin pahoittamaan toisten mielen. Se on väistämätöntä ja tämän hyväksyn. Silti pohdin sitä, kuinka paljon olen valmis joustamaan.
Ymmärrän, jos ihmisen mieli muuttuu ja siksi ei pidä lupauksia. Silloin on tehtävä niin kuin itsestä parhaimmalta tuntuu. Entä jos sitä tapahtuu usein? Onko se silloin hyväksyttävää? Onko silloin edes aidosti kyse sydämen kuuntelusta vai jostakin muusta? Pakenemisesta? Vallan väärinkäytöstä? Tarvitseeko minun sellasta hyväksyä? Mielestäni ei tarvitse. Vaikea vain tunnistaa, missä menee raja. Koska hyväksyä ja koska ei? Ehkä elämä opettaa minulle tätä.
Näen tässä yhteyden lapsuuteeni ja niihin lupauksiin, joita ei pidetty. Nyt minulla on mahdollista muuttaa omaa käytöstä ja toimia rakentavasti. Minun ei tarvitse vain hyväksyä sitä. Toki elämässä tapahtuu kaikenlaista ja lupauksia ei aina voida pitää, mutta minun ei myöskään tarvitse ottaa kaikkea sitä vastaan, mitä minulle annetaan. Nyt voin valita.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti