Olo on puristava ja ahdistava. Kuljen erittäin kapeaa kanavaa pitkin. Tunnen kuinka reunat painat kovaa ihoani vasten ja pakottavat minua mukautumaan kanavaan. Jatkan matkaa kivuissani ja muovautuen kuin muovailuvaha. Vastustan, en halua tehdä sitä. Jokin sisälläni kannustaa niin tekemään. Se olisi minulle nöyrtymistä, joten vastustan kaikin mahdollisin voimin.
Tarvitsevuuteni on ollut pinnassa, mutta en tiedä mitä tekisin. Huomaan kaipaavani läheisyyttä, syliä, emotionaalista tukea. Samalla oivallaan, että olen antanut sitä muille ja painanut sivuun omat tarpeeni. En tiedä, onko minulla oikeutta pyytää toista lataamaan akkujani ja antamaan sitä, mitä tarvitsen. Jos on, mistä voin sitä pyytää.
Tämän prosessin myötä eteeni tuodaan tuttu tilanne aiemmasta suhteesta. Olen tarvitseva ja exä on tarvitseva. En ole saanut tarpeitani täytettyä ja minun odotetaan täyttävän toisen tarve. Tällä kertaa hän osaa pyytää, joskin aluksi kuulen marttyyrin äänen. Minussa nousee viha. Minun tankkini on tyhjä enkä halua antaa hänelle. Tiedän, että minun olisi mahdollista toteuttaa hänen pyyntönsä. Se mikä tästä tekee vaikean on se, että tiedän, ettei hän pysty antamaan minulle sitä, mitä minä tarvitsen. Hän ei pysty olemaan minulle emotionaalisesti tukena eikä pysty antamaan minulle läheisyyttä. Hänen tapansa olla lähellä ei vastaa sitä tarvetta, jota minä syvällä sisällä tarvitsen.
En tiedä, miten pystyn antamaan toiselle juuri sitä, mikä on hänelle tärkeää, kun minä en tule saamaan häneltä ikinä sitä, mikä ravitsee minua. Tiedän, ettei se ole minulta pois, että täyttäisin hänen pyynnön. Tunnetasolla hyppäys on suuri ja se tuntuu tappiolta ja luovuttamiselta. Tietyllä tapaa tekoni olis myös pyyteetön, koska en voi edes odottaa saavani häneltä takaisin mitään, mikä olisi minulle korvaamattoman arvokasta. Tiedän, että voin saada sen toista kautta. Se kai tässä tuntuu häviöitä, että annat saamatta takaisin juuri samalta ihmiseltä.
Onko tässä prosessissa kyse anteeksiannosta? Onko minun tehtäväni antaa hänelle anteeksi, ettei hän ole kyennyt antamaan minulle sitä mitä eniten olisin tarvinnut? Näin luultavasti on. Samalla huomata se, että antaminen ei ole ollut minulla pyyteetöntä. Jos annan hänelle tarvitsemansa, se olisi pyyteetöntä, koska en usko hänen voivan vastata tarpeeseeni. Tämän prosessin jälkeen näin kauniin unen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti