Selkäni on taas seinää vasten. En tiedä onko asiat niin vai koenko minä sen niin. Olen kuitenkin siinä pisteessä, että minulla on rohkeus ottaa askel haluamaani suuntaan. En enää halua tätä, joten olen valmis ottamaan riskin ja hyppäämään tuntemattomaan.
Ymmärsin tänään taas jotakin merkittävää. Yksinäisyys, kontrolloiminen, pakeneminen ja pakko-oireinen käyttäytyminen liittyvät siihen, etten uskalla olla läsnä, rakkaudessa, yhteydessä ja läheisyydessä. Kontrolloiminen, pakeneminen ja pakko-oireinen käytös ovat sen seurausta, ettei minun tarvitse nähdä kaipuutani kotiin ja kohdata sitä surua, joka tilanteeseen liittyy.
Tukala tilanne ajaa minua siihen, että haluan tulla nähdyksi näissä asioissa. Haluan jonkun oikeasti näkevän avohaavani ja hyväksyvän minut siitä huolimatta. Olen rakastettu ja täydellinen juuri tällaisena. Tiedän sen, mutta tarvitsen sen kokemuksen, että olen oikeasti sitä. Olen jo jonkun aikaa tiennyt, missä saan sen kokemuksen. On vain tuntunut liian pelottavalta antaa toisen nähdä kipuni, mutta nyt olen siihen valmis. Enää en pakene väärien asioiden äärelle, vaan menen rohkeasti sinne, missä se hyväksyntä ja rakkaus olisi tarjolla. Lopulta se löytyy minusta itsestäni, kunhan ymmärrän, mitä antaa itselleni.
Isojen ja tärkeiden asioiden äärellä olen tänäänkin ollut ja siitä olen erityisen kiitollinen. Taas oloni on hiukan kevyempi, kun ymmärrän missä mennään. Lyhyesti vapaus, rakkaus ja kotini, ytimen täältä tullaan
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti