Onpas taas tunteet olleet pinnassa ja erityisesti viha. Se ei ole ollut tässä mittakaavassa pitkään aikaan läsnä. Tänään se muistutti itsestään. Aiempien kokemusten perusteella osasin sitä jo ymmärtää, vaikkakin muutaman päivän ajan se on jo minulle yrittänyt viestiä, mutta en ole ymmärtänyt sitä.
Huomaan, että elän vahvasti äitimyytin kanssa. Viha on osin sen seurausta ja osin muun. Olen tehnyt ratkaisuja, joissa en ole kuunnellut itseäni ja se on nostanut minussa käsittämätöntä kiukkua. Haluan exän jakavan enemmän vanhemmuutta kuin hän tekee. Kun otan vastuun itselleni asioissa, joissa en edes halua, olen kärttyinen. Kun yritän siitä exälle mainita, hän sanoo ignooraavansa kommenttini. Sekös lisää kierroksiani entisestään, blääh.
Vaikka tiedostan kiukun syyn ja tiedän muutoksen tarpeen ja olen siihen jo tarttunut, en silti pysty täysin päästämään tunteestani irti. Se nousee, kun asiat eivät suju lasten kanssa.
Kaikki tämä juontaa juurensa taas sinne, kuinka yksin olen. Nyt käsittelen lähinnä vanhemmuuden näkökulmasta, mutta toki tämä heijastaa myös muuhunkin elämänosa-alueisiini.
En haluaisi lasten kärsivän tästä ja haluaisin oppia asiat johonkin pisteeseen asti hyväksymään. Jotkut asiat voi mahdollisesti muuttaa ja niihin aion tarttua. Tämä vain tuntuu olevan yksi iso kuorittava sipuli. Aina vain uutta kerrosta. Olen silti oppinut, että muutosta tämä kaipaa ja siihen on syytä tarttua. Tunteet viestivät siitä erityisen vahvasti eli en näe mitään syytä ohittaa sitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti