Päivänvaloon on tulossa iso ja tärkeä asia. Olen koko elämäni sivuuttanut omat tarpeeni, koska olen siihen tottunut. Niille ei ole annettu tilaa. Olen tietoisesti ajatellut, että ei minulla ole väliä, kunhan muut. Sitten välinpitämättömyys on muuttunut vihaksi. Minunkin tarpeillani on merkitystä ja olen sen vahvasti ilmaissut muille. Silti minulta on jäänyt kuulematta, mitkä ovat minun todelliset tarpeet. Olen ollut enemmän kiinnostunut siitä, että toiveeni menevät läpi kuin mitkä minun todelliset tarpeeni ovat.
Nyt pinnassa on surua, että en pysty aidosti antamaan toisille ihmisille, koska minun tarpeeni eivät ole tyydytetty. Tulen surulliseksi sekä siitä etten kykene aidosti antamaan kuin myös siitä ettei tarpeitani ole tyydytetty. Jos tarpeeni olisivat tyydytetty, voisin antaa aidosti toisille. Nyt sisäisesti käyn taistelua siitä, että voinko antaa toisille vai onko se minulta pois. Sinällään on ok ajatella, että annanko aidosti toiselle. Pahalta tuntuu se, että joudun puntaroimaan jäänkö niin sanotusti plussan puolelle. Haluan elämän olevan vastavuoroista ja toimia niin kuin sydämessäni parhaimmalta tuntuu.
Olisin valmis tekemään itseni onnelliseksi ja täyttämään omat tarpeeni. En halua jättää sitä muiden vastuulle, koska kukaan muu ei voi sitä tehdä puolestani. Vain kantamalla vastuun itse asiassa voin olla onnellinen. Kun annan itselleni tarpeellisen, voin antaa hyvää myös muille. Haluan molempia sekä parasta itselleni että muille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti