Nyt on aika päästää irti monesta asiasta. Eteeni tuodaan asioita, jotka eivät palvele enää minua. Näen kuinka lapsuuden mallit on aika heittää romukoppaan.
On aika päästää irti odotuksista, että saisin äidiltä myötätuntoa. Opettelen antamaan sitä itselleni. On aika hyväksyä, ettei äitini siihen kykene. On hyväksyttävä, että jäin niin paljosta paitsi.
On aika hyväksyä äitini sellaisena kuin hän on: epävarmana, pelokkaana, etäisenä ja kylmänä. On aika päästää vihasta irti ja surra, ettei äitini ole sellainen kuin haluaisin sen olevan eikä sellainen kuin olisin tarvinnut. Nyt voin saada tarvitsemani ja haluamani, mutta en äidiltä, vaan itsestäni ja itseltäni.
Huomaan kuinka valitan äidille asioista, koska haluan myötätuntoa ja rakkautta. Haluaisin ymmärrystä ja tukea. Niitä en koskaan saanut enkä voi odottaa saavani niitä. Ehkäpä äitipeili peilaa minulle sitä, että etsisin ne itsestäni. Sitä haluan jo kovasti.
Kuuntelin Halla ja etelätuuli -biisin, joka kuvaa hyvin sitä, ettei rakkaus päästä luokseen. Kirpaisee, koska se kuvastaa meitä. Itken tarvittavat itkut ja annan mennä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti