Olen yrittänyt jäsentää ystävääni liittyviä asioita ja meidän suhdetta. Kirjoittaessani asioista, mieleeni nousi ajatus anteeksiannosta. Olen kokenut suurta vääryyttä, kuinka hän on minua kohdellut. Sen takia en ole ollut häneen yhteydessä. En ole voinut antaa anteeksi, että hän ylitti rajani. Sen sijaan takerruin vihaan. Miten joku on voinut kohdella minua näin, kun kerrankin olen uskaltanut esittää rajani? En ole jäsentänyt asioita näin selvästi aiemmin, koska vihani ei ole sitä sallinut.
Tästä aukesi myös muita vihaan liittyviä tilanteita. Nämä liitän myös luopumisen vaikeuteen. Minun on ollut vaikea luopua vihasta ja antaa anteeksi.
Vanhempieni eron jälkeen mummoni kuoli. Vanhemmat menivät hautajaisiin yhdessä erosta huolimatta. Olin vihainen, että he menivät teeskentelemään.Uskon, ettei äitini olisi kestänyt kohdata eron tuomaa häpeää, joten isäni lähti paikkaamaan tilannetta. Luultavasti sukulaiset tiesivät heidän erosta, mutta isän läsnäolo esti sukulaisia kysymästä suhteen todellista tilaa. Tämä kai oli tarkoituskin. Vihani oli sanoinkuvaamatonta silloin. En usko antaneen tätä koskaan anteeksi.
En osaa sanoa, miksi en ole antanut anteeksi. Ehkä siksi, että koin vanhempien suhteen aina kulissiksi. Koin vääränä, ettei voitu kohdata asioita niin kuin ne olivat. Ehkä siksi, että olin vihainen vanhempien erosta. Ehkä siksi, että koin tilanteen hyväksikäyttönä. Koin, että toinen oli käyttänyt toista suhteessa hyväksi ja sitten vain lähtee. Tilanne toi pintaan aiemmat hylkäämiskokemukset.
Terveydentilani muuttui taas huonommaksi, kun isäni käytännössä hylkäsi minut. Koin suurta vihaa, että olin vain hänelle pakollinen paha ja sitten hän hylkää minut. En haluaisi liikaa isää ymmärtää, mutta totta kai hän saa tehdä omalle elämälleen mitä haluaa. Olinhan hänen ratkaisujen aikana aikuinen. Silti minulla on oikeus kokea vihaa. Koin vihaa, josta en luultavasti koskaan ole päästänyt irti. Uskon terveydentilan heikentymisen johtuvan siitä, etten ole antanut isälleni koskaan anteeksi.
Purin vihani mieheeni, koska en voinut sitä tehdä omalle isälleni. Olinhan kaukana hänestä ja lopulta käytännössä katkaisin välimme. Miehessäni on paljon samoja ominaisuuksia kuin isässäni, joten häneen oli helppo purkaa vihaa, koska isääni en sitä voinut purkaa. Olin miehelleni katkera, että hän ei ole huomannut minua ja rakastanut minua niin kuin ei isänikään tehnyt.
Vihani isääni kohtaan kohdistui siis mieheeni. Etenkin lasten syntymien jälkeen vihani on ollut suunnattoman rajua. Lapset nostavat kaiken pintaan. Synnytyksien jälkeen terveydentilani on mennyt aina huonompaan suuntaan. Minun on ilmeisesti ollut vaikea luopua omista tarpeistani niin kuin miehenikin. Olin vihainen, kuinka sidottu olen ollut lapsiini. Olen kokenut vihaa, ettei koskaan ole minun vuoroni eikä mieheni tukenut minua. Hän meni omia menojaan.
Toisen lapsen syntymän jälkeen olin niin vihainen miehelleni, ettei hän tukenut minua raskauden aikana. Kaipa minun oli vaikea luopua vihastani ja antaa anteeksi miehelleni. Fyysinen vointini oli entisestään heikentynyt.
Uskon luopumisen vaikeuden taustalla olevan viha ja ennen kaikkea anteeksiannon puuttuminen. Ymmärsin, ettei minun ole helppo antaa muille anteeksi. Pidän kaikesta vääryydestä kiinni sen sijaan, että annan anteeksi. Lapsuudessa koetut vääryydet nousevat pintaan, kun minua kohdellaan huonosti. En ole menneitä osannut antaa anteeksi, joten uusienkin tilanteiden anteeksiantaminen on ollut ylitsepääsemätöntä.
Inhoan, kun ihmiset peruvat sovittuja menoja tai muuttavat niitä. Näissäkin tilanteissa koen, ettei minua ole kunnioitettu. Alan kokea vihaa, jos joku usein peruu sovitun tapaamisen, vaikka kyse olisikin sairastumisesta. En pysty antamaan anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti